Fallout-pelisarjaan pohjautuvan tv-sarjan kuvauksista on vuodettu verkkoon taas uutta materiaalia.

Amazon Studiosin tuottaman sarjan kulisseista saatiin kuvia jo pariin otteeseen aikaisemmin. Tuolloin julkisuuteen vuodetussa materiaalissa esiteltiin holvin sisätiloja sekä peleistä tuttua Red Rocket -huoltoasemaa.

Uusimmissa kuvissa nähdään ulko-otoksia ränsistyneeltä pihalta, jota koristaa autonromujen lisäksi Vault-Tec -yhtiön logo. Vuodetut kuvat on otettu kuvausten ollessa käynnissä, ja kuvissa nähdäänkin myös kuvattavana oleva aseistautunut hahmo.

Fallout-sarjan odotetaan saapuvan Amazon Prime -palveluun viimeistään ensi vuoden aikana.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa