F1 2019 julkistettiin – formulapelaaminen aikaistuu kahdella kuukaudella

F1 2019 saapuu Codemastersilta jo kesäkuussa.

28.3.2019 17:35

Codemasters on julkistanut virallisessa kapasiteetissa formulapeli F1 2019:n. Xbox Onella, PlayStation 4:llä ja Steamissa lyödään tallaa pohjaan tällä kertaa 28. kesäkuuta, mikä on pari kuukautta aikaisemmin kuin mitä Codemastersin F1-sarjan pelien kanssa on tavanomaisesti tehty.

Ensimmäiset yksityiskohdat F1 2019:stä ovat olleet vielä varovaisia. Vahvistus on toistaiseksi saatu lähinnä sille, että tavanomaisten F1-tallien lisäksi mukaan on saatu myös ainakin moninpelipuolelle automalli, jonka visuaalista ilmettä pääsee itse viilailemaan värien ja logojen suhteen.

Codemasters kyllä lupailee kovasti, että F1 2019:stä on tullut sarjan kunnianhimoisin peli pian kaksi vuotta kestäneellä kehitysjaksollaan. Muitakin ominaisuuspaljastuksia pitäisi olla siis vielä luvassa. Ensitrailerissa bongattavissa on ollut esimerkiksi kovasti F2-autoa muistuttava menopeli.

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa