Lukuisista luotihelveteistä tunnetun Cave-studion entinen pelinkehityspomo Makoto Asada on paljastanut uusimman projektinsa. Yhdessä japanilaisen Mages-studion kanssa miehen on tarkoitus tuottaa ensi vuodeksi uusioversio visuaalisten romaanien klassikoihin lukeutuvasta YU-NO: A girl who chants love at the bound of this world -seikkailusta.
Alun alkaen vuonna 1996 Japanissa debytoinut YU-NO oli nimenomaan aikuisyleisöä varten suunniteltu visuaalinen romaani, joka muistetaan haarautuvasta juonestaan, jonka menneisiin tapahtumiin pystyi palaamaan kesken seikkailun myöhemmin tarinassa kerättyjen tavaroiden kera. Pelissä pelaajat ohjastivat vanhempiensa mystistä katoamista tutkivaa hahmoa, joka omasi kyvyn kulkea läpi erilaisten rinnakkaismaailmojen.
YU-NO julkaistiin Japanissa alkujaan NEC PC-9801 -mikrotietokoneille, joilta se myöhemmin loikkasi Sega Saturnille ja Windowsille. Windows-versiosta on myöhemmin työstetty myös fanikäännös länsimaalaisia varten.
Uuden YU-NOn alustoista ei ole vielä annettu tietoja. Varmuutta ei myöskään ole, nähdäänkö uusioversiota koskaan lännessä. Uutukaisen on julkaisemassa Japanissa kuitenkin 5pb., jonka kehuttu visuaalinen romaani Steins;Gate on parhaillaan saapumassa englanniksi niin PlayStation 3:lle, Vitalle kuin iOS:llekin.
Lähde: Siliconera, YU-NO (kotisivu)