Epic Games Store -vuoto näyttää paljastaneen joukon tulevia pelejä ennen aikojaan.

Kauppapaikan tietoja koostava epävirallinen EpicDB-palvelu on paljastanut useita virallisesti vahvistamattomia julkaisuja. Vuodon myötä sivusto vedettiin alas ainakin tilapäisesti, mutta tiedot ovat tietenkin lähteneet leviämään verkossa.

EpicDB:n tiedot kertovat esimerkiksi Saber Interactiven työstävän uutta projektia Turok-pelisarjaan. Lisäksi tiedoista löytyi useita viittauksia erilaisiin projektinimiin. PlayStationin kerrotaan valmistelevan Utah-nimellä kulkevaa projektia, Rockstar Gamesin Semlaa ja Square Enixin Momoa. Paradox Interactivelta taas löytyi viittaus Project Batmaniin, josta ei kuitenkaan tiettävästi löydetty tarkempia tietoja.

Asiaa syvemmältä kaivelleiden käyttäjien mukaan PlayStationin projekti olisi The Last of Us Part 2:n pc-versio. Rockstarin Semlan taas uskotaan viittaavan Red Dead Redemptioniin ja Square Enixin Momon Final Fantasy 9:n uusioversioon, josta on kuultu huhuja aiemminkin.

Epic Games kommentoi tietovuotoja lyhyesti. Yhtiö kertoo julkaisseensa päivityksen, joka estää ulkoisia palveluita näkemästä julkaisemattomia tuotteita Epic Games Storen valikoimasta. Epic ei kommentoinut käyttäjien tekemien päätelmien todenmukaisuutta.

Lähde: VGC