Entiset MotorStorm-kehittäjät paljastivat kaahailupeli Onrushin – tässä tuhovoimainen traileri

Codemastersin haalima entinen Evolution Studios -tiimi on paljastanut uuden Onrush-ajopelin.

30.10.2017 19:03

Codemasters on tuomassa uuden ajopelin ensi kesänä PlayStation 4:lle ja Xbox Onella. Uusi peli on Onrush ja sitä kehittää Sonyn entisestä Evolution Studios -miehityksestä koostuva tiimi.

Perimää Onrush näyttäisi jakavan erityisesti juuri Evolutionin vanhan MotorStorm-sarjan kanssa. Perinteisen rata-ajoutoilun sijaan Onrushissa lähdetään kaahaamaan vaarallisissa ympäristöissä, joissa pelkästään nopeinta kisaajaa ei palkita maineella ja mammonalla. Tärkeää on myös ajaa tyylikkäästi ja rettelöiden, sillä se täyttää Rush-mittaria, jonka voimin autoonsa voi saada lisäpuhtia- ja tuhovoimaa.

– Pelin tärkein osa-alue on, että sen täytyy olla hauska.  Pelaaminen ei koostu rangasvalingoista, autoasetuksista tai edes ajolinjoista. Kaikessa on kyse istuimen reunalta tapahtuvasta toiminnasta ja kuolemaa uhkaavien riskien ottamisesta suurimpien palkintojen saamiseksi, Onrushin ohjaaja Paul Rustchynsky kertoo.

Ohessa Onrushin traileri.

Lähde: Codemasters

Lisää luettavaa