Entinen Halo-säveltäjä haastoi Bungien oikeuteen

Huhtikuussa Bungielta erotettu Martin O'Donnell on haastanut entisen työnantajansa oikeuteen nyt muun muassa maksamattomista lomakorvauksista.

7.6.2014 02:12

Pelisäveltäjä Martin O’Donnell on haastanut oikeuteen entisen työnantajansa Bungien.

Toukokuun ensimmäisenä päivänä tehdyssä kanteessaan O’Donnell väittää, ettei Bungie ole maksanut hänelle tarvittavia lomakorvauksia ja vastaavia etumaksuja yhtiön irtisanottua hänet viime huhtikuussa. Kanne myös väittää, että Bungien johtaja Harold Ryan on täysin tietoisesti ja tarkoituksella jättänyt kyseiset maksut maksamatta.

Bungien toukokuun 27. päivä antaman vastauksen mukaan yhtiö kiistää syytteet.

O’Donnellin oikeustoimet maalaavat mielenkiintoista kuvaa säveltäjän ja Bungien suhteesta. Varsinkin useista Halo-pelien sävellyksistä tunnettu O’Donnell ehti työskennellä Bungiella reilut kymmenen vuotta, kunnes Bungie päätti päästää miehen menemään. O’Donnellin mukaan irtisanominen tehtiin ”ilman syytä”, kun taas Bungien virallisilla sivuilla kerrottiin, että säveltäjän ja pelitalon tiet erosivat ystävällisissä merkeissä.

Viimeisimpänä O’Donnellin on tiedetty työskennelleen Bungien syyskuussa saapuvan Destiny-räiskinnän parissa. Hänen ohellaan peliin sävellyksiä on tehnyt Michael Salvatori, C. Paul Johnson ja Paul McCartney.

Lähde: VentureBeat

Lisää luettavaa