Wired on julkaissut verkkosivuillaan ensimmäiset kuvat Unreal Engine 4 -tekniikkademosta. Epic Games esitteli pelimoottoria suljettujen ovien takana Game Developers Conferencessa maaliskuussa.
Kuvissa nähdään synkeä ritari vuorilinnakkeella. Erilaisia tehosteita, partikkeleita ja valaistusta esittelevää demoa pyöritettiin reaaliajassa Nvidia GTX 680 -näytönohjaimella.
Wiredin artikkelin mukaan Epic Gamesilla koetaan, että on heidän vastuullaan saada Microsoft ja Sony tajuamaan, millaisia tehoja seuraavan Xboxin ja PlayStationin on tarjottava.
– On Epicisttä, Tim Sweeneystä erityisesti, kiinni motivoida Sonya ja Microsoftia olemaan välinpitämättömiä siitä, millaisia näistä seuraavista konsoleista tulee. Sen täytyy olla kvanttihyppy [sic]. Niiden täytyy perhana melkein renderöidä Avatar reaaliajassa, koska minä haluan sitä ja pelaajat haluavat sitä – vaikka he eivät tiedäkään haluavansa sitä, Epic Gamesin Cliff Bleszinski linjaa tiukkana Wiredin artikkelissa.
Epic Games oli jo nykyisen konsolisukupolven kohdalla poikkeuksellisessa asemassa vaikuttaakseen laitteiden kehitykseen. Tim Sweeney porukkoineen sai Microsoftin vakuuttumaan, että 512 megatavua on vähimmäisvaatimus konsolin keskusmuistille näyttämällä ruutukaappauksia Gears of Warista erilaisilla muistimäärillä.
Unreal Engine 4:n tavoitteena on tarjota paitsi näyttävää grafiikkaa myös helpotusta kehittäjien työhön. Kehitystyökalut sisältävät uuden Kismet 2 -skritpauskielen, jonka pitäisi auttaa muitakin kuin koodaajia vaikuttamaan pelin käyttäytymiseen entistä enemmän.
Julkisesti Unreal Engine 4:ää esitellään kesäkuun alussa E3-messuilla.
Lähde: Wired