Mennyt viikko oli jälleen kerran mielenkiintoista aikaa varsinkin Nintendo-faneille. Sen lisäksi, että Super Mario Maker on nyt viimein ulkona juhlistamassa Super Mario Brosin 30-vuotista taivalta, vahvisti yhtiö hiljattain työstävänsä myös sekä uutta Pikmin-peliä että kohtalaisen kunnianhimoista mobiili-Pokémonia. Toki elonmerkkejä viikon aikana ehti näyttää myös esimerkiksi Rockstar Games, joka valmistautuu muuttamaan hieman tapaa, jolla se päivittää Grand Theft Auto Onlinea.

Näistä ja monesta muusta asiasta voit lukea lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia kokoavasta listauksestamme.


GTA Onlinen päivittyminen vanhalla sukupolvella alkaa tulla päätökseensä

Rockstar Games valmistautuu tuomaan ensi viikolla uuden päivityksen Grand Theft Auto Onlineen. Syyskuun 15. päivä laajenemassa on tällä kertaa pelin Freemode-osuus, mutta vain pc:llä, Xbox Onella ja PlayStation 4:llä. Teknisten rajoitusten myötä Rockstar on nimittäin luopumassa Grand Theft Auto Onlinen Xbox 360- ja PlayStation 3 -versioiden laajentamisesta.

Lue koko uutinen

Epävakaa tuo on ollut ihan julkaisusta saakka. Eikä edes PS4/X1 versiot korjanneet vikaa kuin osittain. -Peep

Hyvä vaan jos tiputtavat ”jo” nuo käytännössä yli kaksi sukupolvea vanhat alustat. Mulla oli 512MB keskusmuistia koneessa vuonna 2000. Plus 32MB VRAMia, joka tais olla jo 128MB vuonna 02-03. On aikamoinen ihme, että esim. GTA V oli mahfollista noilla konsoleilla ollenkaan ja se kyllä näkyy jossain asioissa. Välillä miettinyt, kun kadut on täynnä samaa autoa, että kuinka paljon parempi peli olisi jos sillä ei olisi taakkana noita muinaisjäänne alustoja. -snaketus


Nintendo paljasti Pokémon GO’n – jahtaa taskuhirviöitä seuraavaksi oikeassa maailmassa

Pokémon Shuffle -pulmapelin hiljattain 3DS:ltä mobiililaitteille saanut Nintendo on julkistanut seuraavan iOS:lle ja Androidille työn alla olevan Pokémon-nimikkeen. Uutukainen on ilmaiseksi pelattavissa oleva peli nimellä Pokémon GO ja sitä kehittää Googlelle aikoinaan Ingress-mobiilipelin luonut Niantic Labs.

Lue koko uutinen

Pokemon pistää minut harrastamaan liikkumista pitkästä aikaa. Viimeksi niin taisi käydä Heart Goldin mukana tulleen pokewalkerin kanssa. -BlazeAce

Hienon videon ovat saaneet aikaiseksi, immersiota näytti löytyvän. Ikävä kyllä todellisuushan on sitten jotain aivan muuta. Mieluummin ottaisin se avoimen pelimaailman jossa seikkailla kuin että iltakävelyllä rämpisin pusikot ja pimeät kujat läpi jotta voisin puhelimen näytön välityksellä ”nähdä” pokemonin… -Samirai


Uusi Apple TV paljastui – ensimmäinen peliryntäys jo tapahtumassa

Teknologiayhtiö Apple on tuonut julki uuden Apple TV -mediasoittimen, jonka pitäisi olla aiempaa mielenkiintoisempi ilmestys pelaamisesta kiinnostuneille käyttäjille.

Vanhemmista Apple TV -malleista poiketen uutukainen ollaan viimein varustamassa kokonaan omalla sovelluskaupalla, jonka pitäisi mahdollistaa aina vain kattavamman ohjelmistotarjonnan muodostumisen laitteelle. Perinteisten Netflixien ja vastaavien rinnalla rooliaan Apple TV:llä voivatkin nyt nostaa viimein varsinkin pelit, joita onkin uutta laitetta varten paljastettu jo useita.

Lue koko uutinen

Varmasti toimiva vehje ja hintakin ihan ok mutta edelleenkin omalla kohdallani tökkii Applen suljetut systeemit. Sama systeemi Win- tai Linux-pohjaisena ja samaan hintaan niin lähtisi ostoon. -zappah

Mitäs ihmettä…katsoin juuri tuon esittelyvideon ja laitehan on peliominaisuuksiltaan on ihan täysi Wii-kopio. Ihmettelen, mihin on kadonnut se innovatiivisyys, josta apple joskus tunnettiin? -Megaman


”Kannattava sijoitus” – hittiroolipeli The Witcher 3:n loi 1 500 ihmistä 70 miljoonalla eurolla

Puolalaisen CD Projekt -pelitalon tuore taloudellinen tiedotustilaisuus on tuonut julki yksityiskohtia The Witcher 3 -roolipelin kustannuksista ja tiimirakenteesta. Tietoon näin ollen onkin nyt saatu sekä pelin vaatima kehitys- ja markkinointibudjetti kuin myös henkilöstömäärä, jolla The Witcher 3 saatiin lopulta luotua.

Lue koko uutinen

Peleist on tullu liia eeppisiä, mut samal sieluttomia. Esim gtav:tä vaivaa jonkinlainen tyhjyys, ihanku siit puuttuis idea. Menneillä ideoilla ratsastetaan. -wlizer

The Witcher 3 on kyllä pitkästä aikaa AAA-peli joka on tehnyt vaikutuksen. Kerrankin tuntuu, että pelimaailmaan, sivutehtäviin, jne. on panostettu kunnolla. -edqe


Ilmaisia päivityksiä ja maksullista lisäsisältöä – näin Fallout 4 elää julkaisunsa jälkeen

Julkaisija Bethesda on määritellyt, mitä kaikkea se on tuomassa Fallout 4:ään sen jälkeen, kun peli saadaan julkaistuksi 10. marraskuuta. Tarkoituksena yhtiöllä on hyödyntää Skyrimista tuttua toimintatapaa ja tukea peliä muun muassa ilmaisin usuin ominaisuuksin, modityökaluin kuin myös tietysti maksullisin sisältölisin.

Lue koko uutinen

Goty-version voi sit ostaa jossakin vaiheessa Ps4:lle. -henkka007

Kokemus kertoo että oli DLC ilmanen tai maksullinen niin pelikokemuksen kannalta seon täysin turha. -santenced

 


Vuosien odotuksen jälkeen se viimein tapahtuu: Dragon’s Dogma saapuu pc:lle!

Capcomin kolmen vuoden takainen toiminnallinen fantasiaroolipeli Dragon’s Dogma on saamassa vihdoin ja viimein pc-julkaisun. Windows-koneille pelistä tuloaan on tekemässä pelin laajennettu Dark Arisen -versio, joka on tarkoitus saada Steamiin ensi vuoden tammikuussa.

Lue koko uutinen

Voin kyllä suositella! Mukava yhdistelmä Dark Soulssia, Shadow Of The Colossusta ja perinteisiä länsimaisia roolipelejä. -Markka1

Jumankeuta, pitääkö mun nyt ostaa tämä toisen kerran ja pelata neljännen kerran? No, pitäähän se. Sen verran hieno peli. Liki täydellinen yhdistelmä japsiropeja ja länsiropeja kunnon hack’n’slash-taistelusysteemillä. (Ja tällä kertaa ehkä tasaisemmalla ruudunpäivityksellä…) -Miizozo


Näin syntyi Super Marion klassikkotaso 1-1

Nintendon veteraanisuunnittelija Shigeru Miyamoto on avannut sanaista arkkuaan Super Mario Bros.:n kehityksestä.

Marion, Zeldan ja Donkey Kongin kaltaisten hittipelisarjojen suunnittelijana tunnettu Miyamoto kertoo Eurogamerin videolla kuinka ehkä pelimaailman tunnetuin kenttä syntyi. Suunnittelijan mukaan Super Mario Bros.:n ensimmäisen tason suunnittelussa peliä katsottiin aloittelevan pelaajan näkökulmasta, jotta perusmekanismit voitaisiin opettaa luontevasti. Mukana on joukko mielenkiintoisia yksityiskohtia Super Mario Bros.:n taustoista ja Mario-pelien suunnittelusta.

Lue koko uutinen

Perhana, siitähän tulee jo 30 vuotta täyteen kun tuo pelialan kulmakivi julkaistiin. Noihin vuosiin mahtuu kyllä niin paljon mahtavia mario hetkiä että ei tosikaan. Ja nämä pelit ei ikinä vanhene. -kapa85

Tuon kenttäsuunnittelulla ja itse kontrolleilla opettamisen saisivat ottaa opikseen. Liian monesti näkee loputtomia pop uppeja ja tekstilaatikoita selittämässä ihan itsestäänselviä asioita. Pelaajien aliarvioimista näkee muutenkin nykyään liikaa. Luottakaa yleisönne kykyyn oppia, nin ehkä saamme vielä joku päivä kokonaisuutena fiksumman pelaajayhteisön ja älykkäämpiä pelejä. -Malone


Fallout 4 välttää sensuurin jopa Saksan herkillä markkinoilla

Bethesdan kipeästi kaivattu Fallout 4 näyttäisi selviävän Eurooppaan asti ilman minkäänlaisia muutoksia.

Fallout-sarjan virallinen saksalainen Facebook-sivu on ilmoittanut Fallout 4:n sujahtaneen onnistuneesti läpi sensuurisiivilästä myös äärimmäisen tiukoista ikärajoistaan tunnetussa Saksassa. Peliä edeltäneiden Fallout 3:n ja Fallout: New Vegasin maassa kärsimien leikkausten jälkeen uutinen tulee iloisena yllätyksenä sarjan saksalaisille faneille.

Lue koko uutinen

Sensuuri on kyllä yksi syöpäisimmistä asioista maailmassa. Tarvitte aikuisia ihmisiä holhota ku kakaroita. -Gimble

Valitettavasti australialaiset ystävämme eivät liene yhtä onnekkaita kuin saksalaiset ja muut eurooppalaiset. -Sai Maa


Nintendo-sarja Pikmin saa jatkoa – uusi peli ”lähellä valmistumista”

Pikmin 4 on parhaillaan työn alla Nintendolla, pelisivusto Eurogamer tietää kertoa. Pelin olemassaolon paljasti sivustolle ensiksi sarjan luoja Shigeru Miyamoto viime heinäkuussa antamassaan haastattelussa, minkä jälkeen Nintendo on vahvistanut pelin olemassaolon sivustolle vielä erillisellä tiedotteella.

Lue koko uutinen

Mahtavaa! Vasta alkuvuonnan tuli läpäistyä sarjan kaksi ensimmäistä osaa ja ihastuin pelisarjaan täysin. Alustaksi on kuitenkin spekuloitu Wii U:ta että NX:ää. Mitäs jos seuraava Pikmin tulisikin 3DS:lle? -Carpio

Niitä meltdowneja kun tämä paljastuu mobiilipeliksi. Noh, en kyllä toivo tätä itsekkään. -Muksu


Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä

Lisää luettavaa