EA taipui ja lopettaa Fifa-mikromaksut Belgiassa

Belgialaisviranomaiset ovat saaneet erävoiton loottilaatikoiden vastaisessa taistelussa.

30.1.2019 05:55

EA on joutunut taipumaan belgialaisviranomaisten edessä loottilaatikoiden vastaisessa taistelussa.

Belgialaiset viranomaiset kamppailivat viime vuoden aikana varsin näkyvästi uhkapelaamiseksi luokittelemiaan loottilaatikoita vastaan. Kampanjoinnin seurauksena esimerkiksi Counter-Strike: Global Offensiven loottilaatikot poistettiin myynnistä Belgiassa sekä Hollannissa viime kesänä. Maan syyttäjänviraston kerrottiin viime syyskuussa tutkivan myös EA:n toimintaa Fifa-pelisarjan tuottoisien loottilaatikoiden vuoksi.

Nyt belgialaisviranomaiset ovat ottaneet uuden erävoiton taistelussaan. EA on julkaissut tiedotteen, jossa se on kertonut viranomaisten kanssa käymiensä keskustelujen seurauksena poistavansa FIFA Points -pisteet myynnistä Belgian markkinoilla. Belgialaiset pelaajat eivät siis muutoksen seurauksena voi käyttää oikeaa rahaa Fifa Ultimate Team -korttipakkausten hankkimiseen käytettäviin pisteisiin. Pelin sisältö on kuitenkin edelleen saatavilla pelaamalla. Muutos astuu voimaan tammikuun loppuun mennessä Fifa-pelien pc- ja konsoliversioissa.

EA:n tiedotteen mukaan se on eri mieltä belgialaisviranomaisten tulkinnan kanssa muutoksesta huolimatta. Yhtiö kertoo, ettei muutoksella ole vaikutusta sen taloudelliseen tilanteeseen.

Lähde: EA

Lisää luettavaa