EA joutumassa oikeuteen Belgiassa Fifa-loottilaatikoiden vuoksi

EA ei taipunut poistamaan loottilaatikoita Fifa-pelisarjasta Belgiassa.

11.9.2018 04:56

Pelijätti EA on hankaluuksissa belgialaisviranomaisten kanssa.

Belgian syyttäjänviraston kerrotaan tutkivan yhtiön toimintaa Fifa-pelisarjan loottilaatikoiden vuoksi. Belgian uhkapelikomissio totesi aikaisemmin tänä vuonna loottilaatikot maan lainsäädännön vastaiseksi, minkä seurauksena mahdollisuus ostaa laatikoita poistettiin esimerkiksi Overwatchista ja Counter-Strike: Global Offensivesta. EA ei kuitenkaan toistaiseksi ole taipunut noudattamaan komission linjausta, minkä vuoksi yhtiö voi nyt joutua oikeuteen loottilaatikoiden seurauksena.

EA:n toimitusjohtaja Andrew Wilson kommentoi aikaisemmin tänä vuonna, ettei yhtiö rinnasta Fifa Ultimate Teamia tai loottilaatikoita uhkapelaamiseen. Yhtiö joutunee nyt puolustamaan kantaansa oikeudessa.

Lähde: PCGamesN

Lisää luettavaa