Dynasty Warriors 9:n ensimmäinen traileri antaa esimakua pelin valtavista taisteluista

Koei Tecmon valtavia joukkotaisteluista tarjoavasta Dynasty Warrior 9:stä on julkaistu ensimmäinen pelikuvaa esittelevä traileri.

22.6.2017 08:00

Koei Tecmon viime joulukuussa julkistamasta Dynasty Warriors 9:stä on saatu ensimmäinen pelikuvaa esittelevä traileri.

Trailerilla esitellään tulevan toimintapelin uudistettuja maisemia sekä tietenkin pelisarjaan olennaisesti kuuluvia valtavia taisteluja, jolloin ruudulla nähdään lukuisia sotilaita tappelemassa keskenään.

Lähteiden mukaan Dynasty Warriors 9:n maailma on entistä suurempi, minkä lisäksi ympäristöä kerrotaan voitaneen hyödynnettävän edukseen taisteluissa. Esimerkeiksi mainitaan muun muassa mahdollisuus kiivetä vuorille, käyttää heittokoukkuja sekä maailmasta löytyviä tavaroita.

Dynasty Warriors 9 on kehitteillä PlayStation 4:lle.

Lisää luettavaa