Dying Light saa kehittäjien tukemat modaustyökalut

Dying Lightin kehittäjä Techland pyrkii tukemaan pelin muokkaamista taannoisen väärinkäsityksen jälkimainingeissa.

7.2.2015 10:04

Zombiselviytymispeli Dying Light saa viralliset, kehittäjä Techlandin tukemat modaustyökalut.

Pelin muokkauksen ilmeisesti vahingossa estänyt päivitys aiheutti viime viikolla epäsopua, ja puolalainen Techland yrittää nyt oikoa aktiivisen modausyhteisön kärsimää vääryyttä. Kehittäjä pahoitteli väärinkäsitystä aiemmin vuolaasti, ja Dying Lightin yhteisövastaava Michał Napora on nyt kertonut pelin keskustelufoorumilla virallisten muokkaustyökalujen olevan työn alla.

Naporan mukaan pelin kehittäjät ovat äimistyneet jo julkaistujen modien laadusta, ja aiheeseen liittyvässä lehdistötiedotteessa modipositiivisuudestaan tunnettu Techland kertoi aikovansa tukea Dying Lightin muokkausta tästä lähin aktiivisesti. Kehittäjän foorumille on luotu työkaluja varten oma osio, jonne pelaajat voivat lähettää ehdotuksia ja ideoita modeihin liittyen.

Varsinaista julkaisuaikataulua projektille ei ole annettu, mutta Naporan mukaan työkalut ovat olleet suunnitteilla jo pidemmän aikaa. 

Dying Lightilla pyyhkii hyvin fyysisen version myöhästymisestä huolimatta: zombeja mäiski yli 1,2 miljoonaa pelaajaa pelkästään pelin ensimmäisen viikon aikana. Kauppojen hyllyille epäkuolleet laahustavat 27. päivä tätä kuuta.

Lähde: Techland Forums, Gamasutra, Twitter

Lisää luettavaa