Striimaaja Benjamin ”DrLupo” Lupo ilmoitti allekirjoittaneensa yksinoikeudellisen sopimuksen YouTube Gamingin kanssa. Uuden alustan suoratoistot käynnistyvät tänään.
DrLupo aloitti suoratoistouransa vuonna 2015 ja on sittemmin kasvanut Twitchissä 4,5 miljoonan seuraajan jättiläistiliksi ja kerännyt 1,7 miljoonaa tilaajaa henkilökohtaisella YouTube-kanavallaan. Hän ilmoitti sopimuksesta YouTube Gamingin kanssa Twitterissä jakaen lyhyen videon, jossa kerrataan sisällöntuottajan kuuluisuuteen johtanutta taivalta. Video osoittaa Apex Legendsin kaltaisten pelien sekä hyväntekeväisyys- ja erikoistapahtumien merkityksen DrLupon menestykselle. Yhtenä suurimmista virstanpylväistä komeilee pelaaminen Yhdysvaltain edustajainhuoneen jäsenen Alexandria Ocasio-Cortezin kanssa.
— DrLupo (@DrLupo) August 30, 2021
DrLupo kertoi halun vaihtaa suoratoistoalustaa kummunneen muun muassa toiveesta viettää enemmän aikaa perheen kanssa. YouTuben tarjous mahdollistaa tämän sekä rahallisesti että ajankäytöllisesti. Lisäksi DrLupo viittasi Twitchissä meneillään oleviin vihahyökkäyksiin ja totesi, että myös muut alustat ovat elinkelpoisia striimaajille.
Lähde: Washington Post
