PlayStationin Dreams-pelin tuki hiipuu entisestään.

Kehittäjä Media Molecule lopetti Dreamsin aktiivisen kehityksen jo viime vuoden puolella, mutta pelin oheispalveluita pidettiin kuitenkin joiltakin osin edelleen pystyssä. Dreamsin tukea on kuitenkin supistettu entisestään Media Moleculen irtisanomisten myötä.

Studio on kertonut lopettavansa Dreamsin kuraatiopalvelun, joiden kautta Dreams-käyttäjien tuottamaa sisältöä on nostettu esille peliyhteisössä. Studion mukaan samalla kuraatiosta vastanneen tiimin jäsenet on irtisanottu.

Media Moleculen mukaan studio aikoo samalla saada Dreamsista aikaan itseään ylläpitävän alustan, joka nostaa automaattisesti suosituksia peliyhteisön luomusten joukosta. Tätä varten studio julkaisee peliin uusia pelilistoja, jotka esimerkiksi suosittelevat uutta sisältöä äskettäin pelatun Dreams-sisällön perusteella. Media Molecule kertoo lisäksi, ettei sillä ole suunnitelmia Dreamsin alasajamiseksi, vaikka se onkin siirtänyt henkilöstöään Dreamsin tukemisesta uusien projektien pariin.

Lähde: Media Molecule

Lisää luettavaa