Segan Like a Dragon -pelisarja jatkuu alkuvuodesta.

Julkaisija on paljastanut Like a Dragon: Infinite Wealthin ilmestyvän 26. tammikuuta. Samalla pelistä saatiin noin vartin verran trailereita, jotka antavat esimakua pelin annista.

Like a Dragon: Infinite Wealthissa pelisarjan tutut hahmot löytävät itsensä Japanin sijasta Havaijilta Honolulun kaupungista. Pelin kehittäjä Ryu Ga Gotoku Studio kertoo ikääntyvän päähahmo Kiryu Kazuman kohtaavan Infinite Wealthissa vielä viimeisen taistelunsa.

Lisäksi pelin paljastettiin sisältävän kaksi uutta hahmoa, joille äänensä lainaavat näyttelijät Danny Trejo ja Danny Dae Kim. Trejo esittää havaijilaista mafiajoukkoa johtavaa Dwightia. Kim taas lainaa äänensä yakuzapomo Masataka Ebinalle.

Like a Dragon: Infinite Wealth julkaistaan pc:lle sekä Xbox- ja PlayStation-konsoleille 26. tammikuuta.

Lähde: Sega

Lisää luettavaa