Double Finen seikkailupeli Broken Age näyttäisi viimein laskeutuvan myös Xbox Onelle

Double Finen taannoinen seikkailupeli Broken Age näyttäisi tekevän pian tuloaan myös Xbox Onelle.

26.4.2017 10:00

Double Finen Kickstarter-palvelun kautta yhteisörahoitettu seikkailupeli Broken Age näyttäisi tekevän tuloaan viimein myös Xbox Onelle.

Xbox One -versio ei ole saanut virallista julkistusta, mutta eurooppalainen ikärajalautakunta PEGI on merkannut Xbox One -version sivuillensa. Julkaisupäiväksi on merkattu 25. huhtikuuta.

Peli seuraa kahden nuorukaisen, valtavalla hirviölle uhrattavaksi valitun Vella-tytön sekä avaruusaluksella yksin asuvan Shay-pojan, taivalta näiden uskaltautuessa ottaa oma elämänsä haltuun muuttamalla heille ennalta määrättyä polkua.

Broken Age julkaistiin alkujaan PC:lle vuonna 2015, mitä seurasivat PlayStation 4 -, Vita-, Ouya- ja mobiiliversiot.

Lähde: PEGI

Lisää luettavaa