Dontnod on ilmoittanut siirtäneensä Vampyr-roolipelin julkaisua eteenpäin ensi vuoden puolelle.

Vuodesta 2015 lähtien kehitteillä ollut peli oli alkujaan määrä ilmestyä jo marraskuun aikana, mutta uuden tiedotteen mukaan studio on siirtänyt julkaisupäivän keväälle 2018.

Myöhästymisen syyksi studio mainitsee yllättävän teknisen ongelman, jonka korjaaminen on siirtänyt alkuperäisiä suunnitelmia taaksepäin. Ylimääräistä aikaa aiotaan käyttää myös pelin hiomiseen, jotta yhtiön ei tarvitsisi tehdä kompromissia laadun suhteen.

Roolipeli sijoittuu vuoteen 1918 espanjantaudin aikaan ja seuraa vampyyriksi muuttunutta lääkärä Jonathan Reidia, jonka täytyy tasapainotella elämäänsä pelastajana ja elämän ottajana.

Vampyr julkaistaan pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle keväällä 2018. 

Lisää luettavaa