Fyysisten lelujen käyttöä ja elektronista pelaamista yhdistänyt Disney Infinity -sarja on tulossa tiensä päähän. Mediajätti Disney ilmoitti Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, että se on laittamassa pisteen pelisarjan kehitykselle, minkä lisäksi Disney Infinityn työstämisestä pääasiallisesti vastannut pelistudio Avalanche Software suljetaan myös.
– Kattavan arvioinnin jälkeen olemme päättäneet muuttaa tapaamme lähestyä konsolipelaamista ja siirtyä yksinomaan vain lisenssointipohjaiseen toimintamalliin. Tämä strategiamuutos tarkoittaa, että olemme päättämässä Disney Infinityn tuotannon, josta on tullut haastava liiketoimintamalli lelupelimarkkinoiden vähäisen kasvun ja korkeiden kehityskustannusten takia, Disneyn edustaja kertoi teknologiasivusto VentureBeatille.
Disney Infinty -sarjan viimeiseksi osaksi jää näillä näkymin Disney Infinity 3.0, joka julkaistiin viime vuoden elokuussa. Disneyn aikeena on julkaista peliin vielä kevään ja kesän aikana sekä Liisan seikkailut peilimaassa– että myös Finding Dory -aiheista sisältöä, minkä jälkeen se jättää tuotoksensa oman onnensa nojaan.
Alunperin Disney Infinity debytoi vuonna 2013. Se oli yksi ensimmäisiä Activisionin Skylanders-sarjan menestyksen perään lähteneitä sarjoja, joka sai myöhemmin seuraa myös esimerkiksi Warner Brosin Lego Dimensionista. Disney Infinity toi yhteen universumeja ja hahmoja maailmankuuluista viihdebrändeistä, kuten Tähtien sodasta, Marvelin sarjakuvista ja Pixar-elokuvista, mutta yhtälailla eräs sen suurimpia vetovoimia oli siitä lyötynyt Toy Box -pelitila, joka mahdollisti myös omien kenttien luomisen peliin.
Lähde: VentureBeat, Disney Interactive