Diablo IV -pelaajille on luvassa jonotusta myös tänä iltana, Blizzard Entertainment varoittelee.
Odotetun toimintaroolipelin avoin betatesti käynnistyy tänä iltana. Blizzardin mukaan pelaajien kannattaa kuitenkin varautua odottelemaan pelivuoroaan hyvän tovin ajan.
Diablo IV:n betaversio oli viime viikonloppuna ennakkotilaajien ja kutsuvieraiden saatavilla. Rajoitetusta yleisöstä huolimatta betatestaajat joutuivat etenkin testin alkuvaiheilla jonottamaan omaa pelivuoroaan pitkään. Vastaavaa kokemusta voidaan Blizzardin mukaan odottaa myös tältä viikonlopulta, vaikka viime viikonlopun testi tarjosikin studiolla hyviä kokemuksia pelin julkaisun varalle.
Blizzardin mukaan Diablo IV:n tämän viikonlopun betatestissä kannattaa varautua pitkiin jonotusaikoihin etenkin betatestin avautuessa. Lisäksi pelaajat saattavat joutua jonottamaan alueellisten pelaajahuippujen aikana. Studio kertoo ennakoineensa viikonlopun kysyntää viime viikonlopun kokemusten perusteella, ja tämän viikonlopun aikana kapasiteetille on määrä suorittaa kuormitustestejä pelin julkaisun varalle.
Diablo IV:n betatesti avautuu tänään klo 18 Suomen aikaa. Betaversion voi kuitenkin ennakkoladata jo nyt. Betatesti on saatavilla maanantai-iltaan saakka.
Lähde: Blizzard