Diablo IV tuotti yli 666 miljoonaa dollaria viidessä päivässä – Blizzard paljasti pelaajien suosikkihahmoluokan ja lukuja menestysjulkaisun taustalta

Diablo IV:tä on myyty ihan helvetisti.

14.6.2023 05:21

Blizzard on paljastanut myyntilukuja jättimenestykseksi muodostuneen Diablo IV:n julkaisusta.

Studio kertoi jo aikaisemmin Diablo IV:n olevan sen historian nopeimmin myyty julkaisu. Nyt väitteen tueksi saatiin myös hieman numeroita.

Activision Blizzard kertoo tiedotteessaan 6. kesäkuuta ilmestyneen Diablo IV:n ylittäneen viidessä päivässä 666 miljoonan dollarin myyntiluvut. Studio asettaa jättimäisiä myyntilukuja myös kontekstiin vertaamalla Diablo IV:n julkaisua kuluvan vuoden elokuvatuottoihin. Sen mukaan Diablo IV:n myyntiluvut olisivat oikeuttaneet vuoden 2023 tähän saakka menestyksekkäimmän elokuvajulkaisun titteliin.

Blizzard kertoi myös muita tilastotietoja Diablo IV:n julkaisuviikolta. Pelaajat upottivat peliin kaikkiaan 276 miljoonaa pelituntia ensimmäisen viikon aikana. Tässä ajassa he ehtivät tappaa 2,73 miljardia hirviötä ja kuolla lähes 317 miljoonaa kertaa. Tason 100 saavutti viikon aikana vain 6 263 pelaajaa, ja hardcore-tilassa tasollekatolle asti on selvinnyt vasta 163 hahmoa. Diablo IV -pelaajien suosikkihahmoluokka taas on ollut velho.

Lähde: Activision Blizzard

Lisää luettavaa