Dead Island 2:n ensimmäinen tarinalaajennus on päivätty.

Julkaisija Deep Silver kertoo zombitoimintapelin ensimmäisen laajennuksen vievän pelaajat surrealistisen psyko-kauhun täyttämään unimaailmaan. Haus-nimeä kantava laajennus on itsenäinen tarina, jossa pelaajat kohtaavat mystisen miljardöörin teknokultin, joka taistelee selviytymisestään zombiapokalypsin keskellä.

Laajennuksen tapahtumapaikkana toimii kokonaan uusi pelialue, joka sijoittuu todellisuuden rajoja koettelevaan näyttävään huvilakompleksiin. Uuden tarinasisällön lisäksi laajennus lisää Dead Island 2:een useita selviytymistyökaluja ja -aseita. Mukana on myös kahdeksan uutta taitokorttia.

Dead Island 2:n Haus-laajennus julkaistaan 2. marraskuuta. Pelin on vahvistettu saavan myös toisen laajennuksen. SOLA Festival -laajennuksen kerrotaan ilmestyvän ensi vuoden toisen neljänneksen aikana.

Lähde: Deep Silver

Lisää luettavaa