Dark Souls -studion tulevaisuus uuden omistajan käsiin

Armored Corella ja nykyisin varsinkin Dark Soulseilla monille tutuksi tullut From Software on pian Kadokawa Groupin tytäryhtiö.

29.4.2014 12:56

Dark Soulsin luonut pelitalo From Software on siirtymässä osaksi japanilaista Kadokawa Group -yritystä. Toukokuun 21. päivä Kadokawan on määrä saada omistukseensa 80 prosenttia From Softwaren osakkeista, mikä näin ollen muuttaa aiemmin itsenäisen pelitalon Kadokawan tytäryhtiöksi.

From Softwarella kauppa nähdään mahdollisuutena toimia jatkossa laajemmassa skaalassa pelialalla. Suuremman yhtiön tuen avulla pelitalo kokee voivansa nyt laajentaa toimintaansa useammalle eri alustalle aina erilaisista laitteistoista pilviverkkoihin, minkä ohella sen pitäisi kyetä olemaan samalla globaalimpi toimija. Pelien osalta From Software tulee työskentelemään sekä Kadokawan jo valmiiden sarjojen että myös täysin uusien nimikkeiden kanssa.

Dark Soulsin ja sitä edeltäneen Demon’s Soulsin ohella vuonna 1986 perustettu From Software tunnetaan erityisesti myös jo varsin pitkäikäisestä Armored Core -sarjastaan. Historiansa aikana sillä on ollut näpinsä pelissä lisäksi esimerkiksi Tenchu– ja Otogi-sarjojen parissa.

Varsinaisen pelinkehityksen ohella From Software on toiminut varsinkin kotimaassaan Japanissa myös julkaisijana. Muun muassa juuri molemmat Dark Souls -sarjan pelit se on julkaissut maassa itse. Lännessä ne on julkaissut Bandai Namco.

Kadokawa Games tiedetään varsinkin pelien kuten Killer is Deadin ja Lollipop Chainsaw’n Japanin-julkaisijana, mutta löytyy siltä myös oma pelinkehitysosastonsakin. Hiljattain se on ollut puskemassa maailmaan sekä Natural Doctrinea että myös Demon’s Gazea.

Lähde: Siliconera, Famitsu

Lisää luettavaa