Dark Souls II ehdittiin julkistaa vasta varhain lauantaiaamuna, mutta jo nyt Edge tietää teoksesta yhtä jos toista. Tulevassa numerossaan peliä käsittelevä brittilehti onkin näin jakanut jo hieman yksityiskohtia uutukaisesta.
Edge varmistaakin, että toisin kuin Demon’s Soulsin sekä ensimmäisen Dark Soulsin kohdalla, ei From Softwarella ohjaajan pallilla jaa enää komentoja Hidetaka Miyazaki. Paikan täyttävät Tomohiro Shibuya sekä Yui Tanimura.
Muutoksen myötä Dark Souls -kaava vaikuttaisi muovautuvan samalla myös hieman uudempaan uskoon. Edgelle antamassaan haastattelussa Shibuya myöntää olevansa ihmisenä suorasukaisempi henkilö, mikä näkyy Dark Souls II:ssa juuri myös suorempana ja helposti ymmärrettävämpänä tyylinä.
Sarjan ”sielua” ei olla ilmeisesti kuitenkaan hylkäämässä. Edge nimittäin vihjailee, ettei haaste ole kadonnut minnekään. Julkaisija Namco Bandain julkaisema tiedote puolestaan myös varmistaa, että Miyazaki on projektissa mukana valvojan roolissa.
Dark Souls II:ta kehitetään parhaillaan sekä PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle ja pc:lle. Sen on tarkoitus tarjota pelaajille uusi juoni, jota pääsee kahlaamaan vieraassa maailmassa uudella hahmolla. Myös moninpelipuolta on tuunattu.
Lähde: Edge