Crysis 2:n ehostettu paluu alkaa näyttää varmalta – ensimmäinen ruutukaappaus julki

Alkuperäinen peli täytti maaliskuussa kymmenen vuotta.

23.5.2021 08:08

Räiskintäsarja Crysisin elpyminen ei näytä jäävän vain viimevuotiseen Crysis Remasterediin. Pelisarjan virallinen Twitter-tili on aloittanut tällä viikolla kiusoittelemaan Crysis 2:n paluuta julkaisemalla ensin torstaina pelistä tutun lainauksen ja seuraamalla sitä sitten perjantaina pelin urbaanimpaan New York -ympäristöön selvästi viittaavalla ruutukaappauksella.

Aiemmin viitteitä sekä kakkos- että kolmos-Crysisin ehostettuun paluuseen on saatu asiakirjoista, joiden on väitetty vuotaneen viime vuoden lopulla pelisarjasta vastaavalta Crytek-pelitalolta. Niiden perusteella remasterointikäsittelyä ei kannata tosin odottaa moninpelipuoleen, vaan keskittyminen olisi nimenomaan yksinpelikampanjassa.

Alkuperäinen Crysis 2 täytti aiemmin maaliskuussa kymmenen vuotta. Peliä seurannut kolmosa teki debyyttinsä alkuvuodesta 2013.