Cruelty Squad -kehittäjä Ville Kallio sai taiteen valtionpalkinnon pelistään

Kansainvälisesti noteerattu indiepeli palkittiin taiteellisista meriiteistään.

26.11.2023 10:31

Cruelty Squad -videopelin kehittäjä Ville Kallio on saanut mediataiteen valtionpalkinnon.

Valtion audiovisuaalisten taiteiden toimikunta kuvailee apurahatiedotteessa Cruelty Squadia taiteellisesti, sisällöllisesti ja teknisesti kunnianhimoiseksi ja onnistuneeksi teokseksi. Helsinkiläisen Kallion kehittämän pelin kerrotaan sisältävän terävää yhteiskunnallista kritiikkiä ja nostavan esiin myös syviä kysymyksiä ihmisarvosta ja oikeudenmukaisuudesta.

Vuonna 2021 julkaistu Cruelty Squad on varsin persoonallisen näköinen räiskintäpeli, joka kritisoi samalla modernia keikkataloutta. Räiskinnän ja hiippailun lomassa pelaajat voivat myös keinotella osake- ja elinmarkkinoilla.

Videopelien lisäksi Cruelty Squadin kehittäjä Kallio tunnetaan myös muusta kuvataiteestaan. Piirtämisen, maalauksen, videon ja veistosten parissa työskennelleen taiteilijan teoksia on ollut esillä useissa kansainvälisissä näyttelyissä.

Lähde: Taike

Lisää luettavaa