Counter-Strike: Global Offensive suosio ei näytä hyytymisen merkkejä – lähes 11-vuotias räiskintäpeli teki huiman pelaajaennätyksen

CS:GO paukuttelee ennätyksiä.

12.2.2023 09:01

Counter-Strike: Global Offensiven menestystarina jatkuu.

Valven räiskintäpelin julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo 11 vuotta, ja ensimmäisestä Counter-Strike -julkaisusta jo 23 vuotta. Iästään huolimatta e-urheilun vakiokastiin jo vuosikausia kuulunut peli on tehnyt taas uuden pelaajaennätyksen.

Steamin tilastojen mukaan CS:GO saavutti eilen uuden pelaajahuippunsa. Tätä nykyä pelillä on ollut enimmillään 1 320 219 samanaikaista pelaajaa.

Edellinen pelaajahuippu saavutettiin kolmisen vuotta sitten huhtikuussa 2020. Tuolloin koronapandemian vuoksi käyttöön otetut sulkutoimenpiteet siivittivät samanaikaisten pelaajamäärien hieman yli 1,3 miljoonaan pelaajaan. Eilinen pelaajahuippu olikin vasta toinen kerta kun CS:GO ylittää 1,3 miljoonan pelaajan rajan.

Lähde: SteamDB

Lisää luettavaa