Chris Pratt lupailee lisätietoja Super Mario Bros. -leffan seuraajasta pian – käsikirjoittajien lakko venyttää kuitenkin jatkoa

Mario-elokuva on vielä jäissä käsikirjoittajien lakon vuoksi.

11.6.2023 10:09

Super Mario Bros. -elokuvan jatkosta on luvassa lisätietoja lähiaikoina, elokuvan tähti Chris Pratt kertoo.

Pratt on kertonut seuraavan Mario-elokuvan tuotannosta tuoreessa haastattelussa. Prattin mukaan elokuvan tekeminen on tällä hetkellä jäissä käsikirjoittajien lakon vuoksi, mutta uutisia voidaan odottaa lähiaikoina.

– Olemme keskellä käsikirjoittajien lakkoa, joten kaikki on pysäytetty ja odotustilassa oikeiden syiden vuoksi, Pratt kertoi Entertainment Tonightin haastattelussa.

– Tuen todella WGA:ta (käsikirjoittajien ammattiliitto) ja kirjoittajiamme. Kun neuvottelut ovat valmistuneet ja kirjoittajat kokevat olevansa valmiita eteenpäin, on aika alkaa puhua jatkosta.

Marion ääninäyttelijänä toiminut Pratt kertoi haastattelussa myös tunnelmiaan elokuvan menestyksestä. Pratt kuvasi elokuvan menestystä shokeeraavaksi. Keväällä elokuvateattereihin saapunut Super Mario Bros. Movie on lipputulojensa valossa yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä elokuvista. Pratt kertoi olevansa kiitollinen elokuvan saamasta vastaanotosta ja tuesta.

– Ihmiset rakastavat sitä. He rakastavat Mariota. Se on todella hauska, söpö ja sydäntä lämmittävä elokuva, enkä voi uskoa olevani osa sitä.

Nintendo vaikuttaisi Mario-leffan menestyksen innoittamana kaavailevan elokuvia myös muista pelisarjoistaan. Yhtiön kerrottiin äskettäin olevan lähellä sopimusta myös The Legend of Zeldaan perustuvasta elokuvasta. Zelda-elokuvaa koskevia suunnitelmia ei kuitenkaan ole vahvistettu virallisesti.

Lähde: Entertainment Tonight

Lisää luettavaa