Mitäpä olisi vuosi ilman uutta Call of Dutya ja NHL:ää? Kuluvalla viikolla tämä ajatus saattoi livahtaa jälleen monien mieleen, sillä sekä seuraavasta Call of Dutysta että myös NHL-pelistä kuultiin hieman yksityiskohtia. Uuden Call of Dutyn osalta julkisuuteen näytti lipsahtaneen nyt varsinkin pelin nimi, kun taas NHL 17:stä saatiin kuulla jo virallisemmin hieman sen suhteen, mikä EA Sportsin visio pelin suhteen onkaan.
Toki viikon aikana kuulemaan päästiin myös muun muassa vanhan Doom-parivaljakon uudesta räiskintäpelistä, Cyberpunk 2077:stä ja Segan tuoreimmista Mega Drive -hankkeista. Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Doom-luojat jäädyttivät uutuusräiskintänsä Kickstarter-kampanjan – peli edelleen kuitenkin tulossa
Pelialan veteraanit John Romero ja Adrian Carmack ovat päätyneet peruuttamaan uuden Blackroom-pelinsä Kickstarter-kampanjan vain päiviä sen käynnistymisen jälkeen. Peruutuksen on tarkoitus olla kuitenkin vain väliaikainen, sillä kampanjan on määrä käynnistyä uudelleen, kunhan kaksikolla on näyttää enemmän uudesta peliprojektistaan.
– En tiedä miten minun pitäisi reagoida. Sanonko heti että vetivät pois vaan siksi että uskoivat epäonnistuvansa, vai tulivatko he vain rehellisesti siihen tulokseen että heidän esittelynsä oli huono ja minun pitäisi olla mukana tukemassa? Jokatapauksessa, et saa uutta mahdollisuutta tahdä ensivaikutelmaa, tämä hätäily kostautuu kyllä, demon on paras olla hyvä. -Brutal1ty
Klassiset Sega Mega Drive -pelit ovat nyt virallisesti modattavissa pc:llä
Sega on ottanut mielenkiintoisen askeleen eteenpäin pc:llä klassikkopeliensä suhteen. Legendaarinen peliyhtiö lanseerasi torstaina Steamissa uudistetun Sega Genesis & Mega Drive Classics -sovelluksen, jonka siivittämänä kaikki Steamista kyseisellä sovelluksella pelattavissa olevat noin 50 Mega Drive -peliä ovat saaneet samalla myös virallisen tuen Steam Workshopille.
– Perinteistä Segaa! Gotta love Sega. Esimerkkinä Game Genie huijauslaite, Nintendo veti puljun raastupaan, kun taas Sega virallisesti lisensoi sen konsolilleen. -snaketus
Telltalen The Walking Deadin uusi kausi nivoutuu tiukemmin yhteen sarjakuvan kanssa
Telltale Gamesin The Walking Deadin odotetusta kolmannesta kaudesta on saatu lisää tiedonmurusia.
Pelisivusto IGN:n piinapenkkiin joutui vastikään zombisarjan luoja Robert Kirkman, joka paljasti haastattelussa Telltalen peliuniversumin kietoutuvan kolmannella kaudellaan yhä tiukemmin yhteen alkuperäisten sarjakuvien kanssa. Miehen mukaan uusi kausi ja sarjakuvan uunituoreet numerot sijoittuvat suurin piirtein samalle aikajanalle, mikä tulee näkymään myös pelin maailmassa.
– Toivottavasti osaavat rakentaa tarinan niin että toisen kauden useat vaihtoehtoiset loput sopivat siihen. -Krademuzy
– Huono juttu koska eivät voi yhtä vapaasti keksiä mitä lystää sitten. -kurrinen123
Cyberpunk 2077 etenee konseptitasolta vihdoin käytännön kehitysvaiheisiin
CD Projekt REDin kauan varrotun Cyberpunk 2077:n kehitys etenee.
Projektin parissa työskentelevä taiteilija Jose Teixeira paljasti iDigitalTimes-sivustolle vastikään antamassaan haastattelussa pelin siirtyvän pikkuhiljaa käytännön kehitysvaiheisiin. Teixeiran mukaan peliä tullaan kehittämään samoilla työkaluilla kuin studion edellistä hittiä, The Witcher 3: Wild Huntia, ja kehittäjäpoppoo valmisteleekin arsenaaliaan parhaillaan uuteen savottaan.
Hiljattain CD Projekt -pomo Marcin Iwiński varmisti, ettei studion uutuuspeli ole turhaan säästelemässä kunnianhimossa. Iwińskin mukaan studiossa onkin otettu sen kasvun yhteydessä inspiraatiota muun muassa Rockstarin viime vuosien toimintamallista.
– Hyvin korkealla odotuslistalla ja kylläpäs komeilee uutisessa cool to the max -kuva. Kaikki pelistä tähän asti näytetty materiaali edustaa sellaista tyyliä, joka pudottaa leuan lattiaan ja saa silmät kiilumaan. -Almasy
– Marcinilla on oikea asenne ja oikea esikuva. Yhteenkään GTA:han en ole joutunut pettymään, kun olen niitä pelannut 16 vuotta aina GTA3:sta lähtien. Jos Marcin kumppaneineen tekee saman, niin nostan tälle porukalle hattua. -Cuba Libre
Seuraavan Call of Dutyn nimi saattoi vuotaa julkisuuteen, Modern Warfare -remasteroinnista myös vihiä
Seuraava Call of Duty -räiskintäsarjan osa saattaa kantaa nimeä Call of Duty: Infinite Warfare, tuoreet vuodot kertovat.
Nimi pompahti julkisuuteen ensimmäistä kertaa aiemmin tällä viikolla, kun PlayStation Storeen tupsahti useiden raporttien mukaan vahingossa Infinite Warfaren markkinointiin tarkoitettu puolivalmis kauppasivu. Pian tämän jälkeen Reddit-sivustolle ilmestyi myös kuva yhdysvaltalaisen Target-kauppaketjun varauskortista, jonka mukaan Infinite Warfare olisi saapumassa kauppoihin 4. päivä marraskuuta ja ilmeisesti vieläpä yhdessä Modern Warfare Remastered -pelin kanssa. Jopa Call of Duty -sarjan virallinen Twitter-tili antoi myöhemmin vihiä jälkimmäiseksi mainitusta remasteroinnista varsin huvittavalla tavalla.
– Kunhan eivät koske mihinkään muuhun kuin graafiseen- ja audiopuoleen näiden vanhojen pelien kanssa, nykyiset kun ovat niin shaibaa että kunnioitetaan edes näitä vanhoja hyviä aikoja. -PSPiraatti
– Olkoonkin jälleen uusi remasterointi, mutta oheistuotteeksi aika kovatasoinen julkaisu jos pitää paikkansa. -lindario
Tätä on luvassa NHL 17:ssä – katso visiotraileri
EA Sports on julkaissut ensimmäisen trailerinsa syksyllä saapuvalle NHL 17 -jääkiekkopelille.
Kanadalaisstudion suositun kiekkopelisarjan luvataan tarjoavan entistä syvempiä pelikokemuksia seuraavassa osassaan. NHL 17:n kehittäjien mukaan pelin teemana on mukautettavuus, pelattiin peliä sitten samalla sohvalla kaverin kanssa tai totisessa kilpailuhengessä. Myös pelisarjan fanien luvataan olevan tiiviisti mukana NHL 17:n kehitystyössä.
– Niinpä niin. EA on kyllä osannut tuon markkinointihomman aina. Lupasin kyllä itselleni tuon edellisen version jälkeen etten osta muutamaan vuoteen uutta. En ainakaan tee sitä virhettä enää että ennakkotilaan. -Vezzeli
– Änäri on peli mitä pelaan eniten joten kyllähän se ostettua tulee -Supermanni500
Fallout 4:n modausominaisuudet avautuivat pc-pelaajien testattavaksi, konsolimodeja luvassa kesäksi
Fallout 4:n virallinen modituki on saapunut tänään tiistaina kaikkien pc-pelaajien kokeiltavaksi.
Varsinaiset Fallout 4:n Creation Kit -nimiset modaustyökalut ovat parhaillaan ladattavissa ilmaiseksi Bethesdan kotisivujen kautta (latauslinkki). Ilmoittautumalla Steamissa vuorostaan Fallout 4:n modiominaisuuksien beetatestaajaksi, saa pelin päävalikkoon myös auki Mods-valikon, jonka kautta pelaajat voivat kätevästi etsiä itselleen mieluisia modeja ja antaa niistä myös palautetta.
Myös uusi 1.5-päivitys julkaistiin pelin pc-versioon tällä viikolla. Sen myötä Fallout 4:n selviytymistila on pelattavissa nyt valmiissa kuosissa kyseisellä alustalla.
– Tästä saa varmaan Bethesdakin hyviä uusia ideoita tuleviin projekteihinsa. Hienoa. -realOG
– Jes. Toivotaan että tosiaan on haastetta. Olen tasolla 234, joten haastetta kaivataan. Survival tällä hetkellä on kuin pelaisi very easy tasoa. -SinnGamer
PewDiePieltä rehellinen anteeksipyyntö: ”Homovitsit eivät naurata enää”
Kuutisen vuotta huippusuosiosta YouTubessa nauttinut Felix ”PewDiePie” Kjellberg ei ole ylpeä kaikista uransa käänteistä.
Uunituoreella videollaan mies käy nostalgiaväritteisen palautteen inspiroimana läpi vanhempia videoitaan, ja kommentoi omaa esiintymistään hyvin kriittisestä näkökulmasta. Eritoten ajattelemattomasti lauotut vitsit särähtävät Kjellbergin korvaan pahasti, ja tämä vakavoituukin hetkeksi pyytääkseen vuosia vanhoja homoletkautuksia anteeksi yleisöltään.
– Eipä tuo PewDiePien videoiden sisällön laatu ole hirveästi noussut, samaa lapsellista ”huumoria” edelleen. Ja eihän siinä tietysti mitään vikaa ole, vetoaa selvästi kohdeyleisöönsä. Uskoisin että Felix Kjellberg pystyisi oikeasti laadukkaaseen sisältöön halutessaan, selvästi älykkäämpi tyyppi kuin mitä antaa videoillansa olettaa. Suurimmat katselija- ja tilaajamäärät taitaa kuitenkin löytyä sieltä 15 ikävuoden paikkeilta, tai minkä ikäisiä sitten tuollaiset kakka-pissa-peppu-pippeli-tissi-jutut ikinä kiinnostaakaan. -Kansalainen
Heikkenikö JRPG-pelien tila juuri Euroopassa? Julkaisija NIS America etääntyy Atlusista
Julkaisija NIS America on päättämässä yhteistyönsä peliyhtiö Atlusin kanssa, brittilehti MCV tietää kertoa.
MCV kertoo kuulleensa NIS American toimitusjohtalta Takuro Yamashitalta, että yhtiöiden välille on ollut hankalampaa löytää tasavertaista kumppanuussuhdetta siitä lähtien, kun Segasta tuli virallisesti Atlusin omistaja. Suhteiden katkaisemisen myötä NIS America onkin luopumassa nyt Atlusin pelien tuomisesta Eurooppaan ja samalla vastaavasti Atlus ei jakele enää NIS American pelejä Amerikassa.
– Persona on kyllä sen verran iso nimike, että tekevät vain itselle hallaa jos eivät sitä eurooppaan saa tuotua. On myös todella outoa kuinka vaikeaa voi pelien julkaiseminen olla. Puhutaan kuitenkin peleistä jotka ovat jo valmiita ja amerikan markkinoille englanniksi käännettyjä, joten lähes ainoa homma euroopassa on sen pelin ulos puskeminen. Ja olen vielä varma että moni tyytyisi siihen pelkästään digitaaliseen julkaisuunkin nykypäivänä, ettei tarvitsisi sählätä amerikan puolelta ja amerikan tileillä tavaraa, mutta onhan sega siinäkin yllättänyt, että lisäsisältö tulee amerikan julkaisusta kuukausia jäljessä. -Marioysikax
– Ne saksalaiset saisi opetella englantia, kuten muutkin. Kyllä on surullista, jos jonkun pelin lokalisointi jää kiinni tästä asiasta. Isompia syyllisiä ovat kuitenkin ne firmat, jotka edelleen käyttävät aluekoodeja (NINTENDO!!). -Qvistus