Nykypäivänä parhaiten Destinystä tunnettu Bungie on tehnyt muutoksia tulevaan Marathon-uudelleenlämmittelyynsä. Aikaisemmin pelin ohjaajana toiminut Christopher Barrett on nimittäin poistunut projektista hiljaisin äänin ja tilalle on pestattu entinen Valorant-ohjaaja Joe Ziegler.

Ziegler vahvistaa tiedon viestipalvelu X:ssä, jossa mies kertoo olleensa pelin ohjaksissa jo viimeiset yhdeksän kuukautta.

IGN-sivuston lähteet kertovat, että vaikeasta taloudellisesta tilanteesta kärsivä Bungie tyontää tällä hetkellä merkittävästi resurssejaan Marathoniin, jotta se saadaan julkaistua. Pelin suunta on niin ikään muuttunut uuden ohjaajan katseen alla, sillä väitetysti pelin muokattavista hahmoista ollaan siirrytty valmiiseen sankarivalikoimaan.

Bungie on pyrkinyt vähentämään kulujaan jo pidemmän aikaa. Viime vuoden lopulla Sonyn omistama studio irtisanoi jopa sata työntekijäänsä ja nyt lähteet kertovat, että työntekijät pelkäävät uutta irtisanomisaaltoa heti tulevan Destiny 2: The Final Shape -laajennuksen ilmestyttyä, ellei se osoittaudu myyntimenestykseksi.

Uuden Marathon-pelin Bungie paljasti viime vuoden toukokuussa. Katso pelin tuolloin julkaistu traileri alta.

Lähde: IGN

YouTube video