Blizzard Entertainment on paljastanut Diablo IV:n testaamisen seuraavan vaiheen.
Studio on kertonut tarjoavansa joukolle Diablo-tosifaneja tilaisuuden iskeä kyntensä Diablo IV:n loppupään sisältöön hyvissä ajoin ennen pelin julkaisua. Pian alkavassa testissä rajattu pelaajakunta pääsee testaamaan peliä tilanteessa, jossa varsinainen kampanja on läpäisty ja monien Diablo-pelaajien peli vasta alkaa.
Blizzardin mukaan testin tavoitteena on varmistaa, että Diablo IV:n loppupeli tarjoaa monipuolisia ja palkitsevia haasteita pelaajille. Suljettu testi sisältää esimerkiksi joukon Nightmare-vaikeustason haasteita, pelaajien välisille taisteluille omistettuja alueita sekä Paragon Board -hahmonkehitysjärjestelmän.
Diablo IV:n loppupelin testaamiseen ei valita ihan ketä tahansa. Testiin osallistuvilta pelaajilta odotetaan merkittäviä määriä tuoretta pelikokemusta Diablo 2: Resurrectedin tai Diablo 3:n loppupelistä, mistä Blizzard saa tiedon pelaajien Battle.net -profiilien kautta. Mukaan valittavat pelaajat saavat tiedon testistä 18. marraskuuta mennessä.
Myös suurelle yleisölle tarjotaan tilaisuus kokeilla Diablo IV:tä ennen pelin julkaisua. Blizzardin mukaan pelin julkinen testi käynnistyy varhain ensi vuonna.
Lähde: Blizzard
