Blizzard testailee mikromaksujen lisäämistä Diablo III:een

Mikromaksut tekevät tuloaan Diablo III:een Amerikan ja Euroopan ulkopuolisilla alueilla. Ehkä joskus ne saadaan kuitenkin myös vielä länteenkin asti.

22.2.2015 18:45

Mikromaksut ovat tekemässä ainakin osittaista tuloa Diablo III:een. Lähitulevaisuudessa Blizzard on julkaisemassa pelin julkisilla testipalvelimilla päivityksen, jonka myötä Amerikan ja Euroopan ulkopuolisilla alueilla pelaajat voivat ostaa peliin oikealla rahalla käyttöönsä uudenlaista platinavaluuttaa.

Suunnitelmissa Blizzardilla näyttäisi olevan, että platinalla pelaajat voisivat ostaa sekä kosmeettisia esineitä, lisätilaa reppuihinsa että myös boostauksia kokemuspisteiden hankintaan. Suoraan oikealla rahalla ei pitäisi päästä siis vaikuttamaan varsinaisesti pelissä vastaan tuleviin aseisiin ja muihin vastaaviin varusteisiin.

Blizzard ei ole kiistänyt, etteikö mikromaksuja voitaisi nähdä vielä joskus myös lännessä. Yhtiön mukaan sillä ei ole kuitenkaan välittömiä suunnitelmia tuoda uutta ominaisuutta täkäläisille markkinoille.

Maailmanlaajusesti Diablo III on saamassa tulevalla päivityksellä toki myös joukon yleistäkin sisältöä. Tarjolle saadaan muun muassa tuoreita varusteita ja hieman lisäväriä pelin Adventure-tilaan.

Lähde: Kotaku, Battle.net

Lisää luettavaa