Call of Duty: Black Ops II:n kampanjassa uhka nousee idästä. Peli sijoittuu vuoteen 2025, jolloin Yhdysvallat ja Kiina ovat ajautuneet kylmään sotaan.
Suurvaltojen tulehtuneiden välien taustalla ovat Kiinan rikkaat raaka-ainevarannot. Vielä ei ole selvää, taistellaanko pelissä varsinaisesti kiinalaisia vastaan. Sen sijaan vastassa on ainakin Shanghai Cooperation Organisation eli SCO.
SCO on todellinen, vuonna 2001 perustettu monikansallinen organisaatio. Kazakstanin, Kiinan, Kirgisian, Venäjän, Tadzikistanin ja Uzbekistanin muodostama organisaatio huolehtii alueen vakaudesta ja turvallisuudesta kannustamalla esimerkiksi poliittiseen ja taloudelliseen yhteistyöhön.
Pelissä organisaatio on kartuttanut aseellista mahtiaan. Sillä on jopa omat erikoisjoukkonsa. Pelaajat saattavat päästä taistelemaan myös SCO-joukkojen näkökulmasta.
Black Ops II:n pääpahis on Raul Menendez, joka onnistuu hakkeroimaan Yhdysvaltain sotakoneet ja samalla kuumentamaan suurvaltojen välejä.
Kyberterrorismista varoiteltiin myös aikaisemmin julkaistuissa dokumentinomaisissa mainosvideoissa. Pätkissä nähtiin muutamaan otteeseen Anonymous-liikkeeseen yleensä liitettävä Guy Fawkes -naamari.
Anonymousin puolella ei pidetty tavasta, jolla liike esitettiin videoissa vihollisena. Niinpä he kaivoivat esiin Activisionin Eric Hirshbergin tiedot ja laittoivat ne näytille verkkoon.
Black Ops II sisältää myös muita uusia elementtejä. Pelin kampanjassa nähdään totuttua enemmän naisia, sillä esimerkiksi Yhdysvaltain presidenttinä on nainen.
Lisäksi yksinpelissä ratsastetaan hevosilla. Luodakseen mahdollisimman aidon vaikutelman kehittäjät toivat hevosen ratsastajineen studiolle ja kaappasivat parivaljakon liikkeet talteen animaatiotarkoituksia varten.
Lähde: Kotaku