Seuraava konsolisukupolvi muistutti tulostaan taas päättyneellä viikolla, mutta yhtä lailla viime päivinä nähtiin uusia alkuja myös niin tietokoneroolipelien kuin japanilaisten supersankariseikkailujenkin maailmassa. Varjojakin toki liikkui pelialan yllä niin paljon puhuttaneen koronaviruksen kuin kehittäjäveteraanin poisnukkumisen muodossa.
Näistä ja monista muista aiheista voi lueskella lisää oheisesta viikon suurimpia uutisia koostavasta listauksestamme.
Baldur’s Gate III esiteltiin vihdoin kunnolla – minuuttitolkulla pelikuvaa tarjolla
– Biowaren aika alkaa olla mennyttä, nyt on tilalla Obisidian, Larian ja CD project Red. Kaikilta tulee laadukkaita roolipelejä, jotka ovat kuitenkin myös omansa näköisiä ja tuntuisia. Uusissa roolipeleissä on myös tultu niin pitkä matka Biowaren hyvä-paha akselista tai paragon-renegade. -Paladin777
– Alun perin oli jo selvää, että BG3 tulee muistuttamaan enemmän D:OS sarjaa kuin alkuperäisiä BG pelejä. Jos olisi haluttu enemmän alkuperäisen BG tapaisia pelejä, silloin tekijäksi olisi pitänyt ottaa Obsidian. -Lykos
”Laiton sisältö” johti menestyspeli Plague Incin poistumiseen Kiinan markkinoilta
Tiedossa ei ole, liittyykö tapaus välttämättä koronavirukseen, mutta se on suoraan johtanut myös hajanaisiin peruutuksiin ja lykkäyksiin alalla. Esimerkiksi Game Developers Conference on lykkäytynyt kesään.
– Varmaan kiina ajatellut että viruksesta tai fake news jutusta tehdään pilaa ja asettaa heidän maansa huonoon valoon. -Stan
Bungie poistaa maksulliset loottilaatikot Destiny 2:sta
– En kyllä usko, että nuo engramit on muutenkaan olleet Bungielle kummoinen tulonlähde. Käytännössä noilla vain täydennellään kokoelmaa menneiden kausien lootin osalta ja kuten sanottua, Bright engrameja saa jo roppakaupalla season leveleitä kehittämällä. -Haerski
Shovel Knightin pelivalloitus jatkuu! Tulossa nyt erikoislaatuinen pulmaluolastoseikkailu
– Se mitä ovat nyt laittaneet ulos on ollut aina jollain tavalla omaperäistä ja jo pelkästään Shovel Knightin lisäreistä voi huomata että nekään eivät tyydy täysin pelkästään olemaan lisäreitä. Paras esimerkki ehkäpä King of Cards, joka lisäsi peliin korttipelimekaniikat. Olin että ”what” mutta hommahan toimi. -zappah
Legendaarisen Konami-koodin luoja on kuollut
Maaliskuun Games with Gold ja PlayStation Plus -pelit julki
Lue koko uutinen (Games with Gold, PS Plus)
– Just tuli Lords of Shadow 2 pelattua läpi. Oli ihan yllättävän hyvä. -Augustus
– Vau, kannattaa näköjään joskus lykätä ostopäätöksiä. Shadow of Colossus on ollut pitkään sellainen peli, jota on tehnyt mieli pelata, mutta en ole kuitenkaan missään vaiheessa saanut aikaiseksia hankkia sitä, koska se vaikuttaa melko kertakäyttöiseltä kokemukselta (vaikkakin hyvältä sellaiselta, en epäile). -Vaapukkamehuw
Project G.G. paljastui PlatinumGamesilta – ohjaajana Bayonetta- ja Devil May Cry -luoja
Samalla aiemmin tänä vuonna paljastettu The Wonderful 101: Remastered päivättiin Euroopassa tou´kokuun 19. päivälle. Vahvistus saatiin myös sille, että Platinum on avaamassa uutta studiota Tokioon,
– Ainoa kiinnostava asia trailerissa oli söpö shiba. Seurantaan menee vain koska Platinum kyseessä. Enemmän odotuksen alla on Babylon’s Fall. -mantelirapu
– Hyvä että koiruus selviytyi, ihan kiinnostava nähdä miten tällänen Ultramanin tapainen Kaiju-tappelu luonnistuu, pelikuva auttaisi asiaa. -Brutal1ty
Microsoft vahvisti yksityiskohtia Xbox Series X -konsolin tehoista – näin nykypolven pelit toimivat uudella raudalla
– Jos näin on, niin siinä tuli itselleni se tarpeellinen tieto siitä hankinko Series X:n vai halvemmalla Xbox One X:n. Mikäli tuota ei olisi uudella Xboxilla laajennettu niin olisin päätynyt ostamaan One X:n, mutta nyt voikin sitten hypätä nykyiset konsolit kokonaan yli. Toivottavasti tästä saadaan vielä yksityiskohtaisemmin tietoa E3-messuilla. -Balnazzard
– Ostohousut on jo laitettu valmiiksi jalkaan. 😀 -Eripsa
Nämä pelit saapuivat tällä viikolla – verisiä juuria ja se unohdetumpi Mega Man
Viikon aikana kerrottuja julkaisupäiviä
- Black Mesa (Win) \ 5.3.
- Granblue Fantasy: Versus (Win | PS4) \ 13.3. | 24.3.
- Stellaris – Federations (Win, Mac, Linux) \ 17.3.
- Borderlands 3 – Guns, Love, and Tentacles (PS4, XOne, Win) \ 26.3.
- TrackMania (Win) \ 5.5.
- Insurgency: Sandstorm (PS4, XOne) \ 25.8.
