B-luokan scifi-leffoja juhliva The Deadly Tower of Monsters paukuttaa alkuvuodesta

Zeno Clash -sarjasta tutun ACE Teamin uusi b-luokan scifiä pursuava The Deadly Tower of Monsters saapuu tammikuussa.

3.12.2015 23:49

Hämmentävävästä Zeno Clash -toimintapelisarjasta tutun ACE Teamin seuraava peli The Deadly Tower of Monsters saanut julkaisupäivän. Löytyi hallusta sitten PlayStation 4- tai Windows-kone, on peli mahdollista ottaa peluuseen 19. tammikuuta alkaen.

Pelin julkaisija Atlus paljasti päiväyksen The Deadly Tower of Monstersin uudella trailerilla. Videolla näytille on tuotu tietysti myös lisää pelikuvaa uutukaisesta, minkä lisäksi sillä on haluttu korostaa pelin b-luokan scifi-elokuville naureskelevaa tyyliä.

Keskeinen tavoite The Deadly Tower of Monstersissa on kavuta pelistä löytyvän jättimäisen tornin huipulle. Kuten pelin nimestä voi jo hieman arvella, hidastavat matkaa monet tornissa majailevat hirviöt, mutta yhtälailla sen monimutkainen rakenne voi välillä muodostua haasteeksi. Aina ajoittain eteneminen ei luonnistu vain kiipeilyn voimin, vaan välillä edetäkseen pelaajien on hypeltävä myös tornia pitkin alaspäin.

Lisää luettavaa