Assassin’s Creed Syndicatessa jahdataan pian Lontoon pahamaineisinta murhaajaa

Assassin's Creed Syndicaten ensimmäinen lisäosa ilmestyy ensi viikolla.

11.12.2015 09:00

Tuoreen Assassin’s Creed Syndicaten ensimmäinen laajennus on saanut julkaisupäivän.

Ensi viikolla ilmestyvä Jack the Ripper -lisäosa tarjoilee juuri sitä, mitä nimen perusteella voisi odottaakin. Laajennuksessa pääpelistä tuttu Evie Fry kutsutaan Scotland Yardin apuun nappaamaan tosielämässäkin maailmankuulu sarjamurhaaja Viiltäjä-Jack, mutta ajojahdin kiihtyessä alkaa käydä epäselväksi, kuka todella jahtaa ketä. 

– Viiltäjä-Jackin tarina on täynnä aukkoja ja huhuja, mikä antoi meille mahdollisuuden luoda hänelle kuvitteellisen kertomuksen, joka on vähäisten tietojemme inspiroima, lisäosan tehtäväsuunnittelija Benjamin Dumaz kertoo PlayStation Blogissa.

Laajennus kelaa aikaa parinkymmenen vuoden päähän pääpelin tapahtumista, ja se tuo mukanaan myös mielenkiintoisia pelillisiä uudistuksia. Uutta pelkojärjestelmää edukseen käyttämällä pelaajat voivat säikyttää viholliset käpälämäkeen, ja ilmeisesti jopa omaa tulta voi jollain tapaa hyödyntää taisteluissa.

Jack the Ripper ilmestyy PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle ensi viikon tiistaina 15. joulukuuta, mutta pc-pelaajat joutuvat vartomaan omaa vuoroaan viikkoa pidempään. Erikseen ostettuna lisäosan odotetaan kustantavan viitisentoista euroa, mutta se sisältyy myös Syndicaten kausipassiin.

Laajennuksen uunituoreen trailerin voi katsastaa alta.

Lähde: PlayStation Blog, IGN

Lisää luettavaa