2D-pelattavuuteen nojaava Assassin’s Creed Chronicles: China voi olla alku kokonaan uudelle sivulta kuvatulle Assassin’s Creed -alisarjalle. Assassin’s Creed Unityn luova johtaja Alex Amancio on vihjannut asiasta haastattelussaan Eurogamerin kanssa todeten, että Chronicles-nimen alla saatetaan julkaista vielä useitakin eri teemoilla varustettuja seikkailuja.
– Pidimme todella paljon Mark of the Ninjan tapaisesta sivulta kuvatusta peli-ideasta ja ajattelimme, että se voisi olla mahtava tapa tutkia muita universumeita, joita olemme luoneet, Amancio kuvailee.
Amancio ei ole vielä haastattelussa uskaltanut sanoa, voitaisiinko mahdollisia tulevaisuuden eri Chronicles-seikkailuja myydä erikseen omina latauspeleinä, vai olisiko niitä tarkoitus kaupitella esimerkiksi Chronicles: Chinan lisäsisältönä.
Assassin’s Creed Chronicles: China julkistettiin yllättäen viime syyskuussa. Siihen tulevat pääsemään käsiksi ainakin Assassin’s Creed Unityn kausikortin ostajat, mutta todennäköisesti sen ostaminen erikseen tulee olemaan vielä sekin myös mahdollista.
Chronicles-sarjasta on vastuussa brittiläinen Climax Studios. Kyseessä on samainen yhtiö, jolta noin vuosi sitten tupsahti julkisuuteen materiaalia uuden sivulta kuvatun Prince of Persia -pelin prototyypistä. Ilmeisesti kyseinen peli ei koskaan mennyt varsinaiseen tuotantoon asti.

Lähde: Eurogamer