Assassin’s Creed Originsissa uutta sisältöä, myös ajalliset Trials of the Gods -pomotaistot palasivat

Egyptissä sattuu ja tapahtuu, sillä Assassin's Creed Origins sai uuden tehtävän ja yhteisöhaasteen.

20.12.2017 15:31

Assassin’s Creed Originsissa on avautunut täysin uusi Final Fantasy XV -teemainen tehtävä. Kummalliselta kuulostavan ristikampanjan läpäisemällä pelaajat saavat käyttöönsä Square Enixin roolipelin inspiroiman miekan, kilven ja ratsun. Tehtävä aukeaa peliin, kunhan pääsankari Bayek on kehitetty tasolle 23.

Lisäksi Assassin’s Creed Originsissa aiemmin nähdyt ajalliset Trials of the Gods -pomotaistelut ovat uudelleenkäynnistyneet pelin sisällä. Animus-toimintahäiriön ansiosta pelaajat pääsevät taistelemaan Anubis-, Sekhmet- ja Sobek-jumalia vastaan, joskin haasteiden läpäisemiseksi pelaajia suositellaan kehittämään Bayek maksimitasolle 40.

Kaikki kolme Trials of the Gods -haastetta ovat käynnissä samanaikaisesti, ja jumalten kaatamiseen on aikaa ensi viikon tiistaihin, eli Tapaninpäivään asti. Jokaisen jumalan kaatamalla pelaajat saavat käyttöönsä yhden neljästä Anubis-varustepaketin osasta, joten koko Anubis-varustekokonaisuuden hankkimiseksi yksi jumalista on käytännössä kukistettava kahdesti.

Jumalten uudelleenilmaantumiseen on sidottu myös yhteisöhaaste. Mikäli kaikki pelaajat kukistavat pomotaistelut tarpeeksi monta kertaa, palkitaan kaikki osallistuneet Sunslayer-miekalla.

Lisää luettavaa