Assassin’s Creed Jaden julkaisu on viivästynyt, uutistoimisto Reuters kertoo.

Reuters kertoo lähteisiinsä viitaten Ubisoftin kanssa Assassin’s Creed Jaden kehitys- ja julkaisukumppanina toimivan Tencentin suunnitelmien muuttumisista. Taustalla on Reutersin mukaan Tencentin muuttuneet prioriteetit, joiden seurauksena Assassin’s Creed Jaden kehittäjiä on siirretty muiden projektien pariin.

Tietojen perusteella Assassin’s Creed Jaden kerrotaan nyt ilmestyvän ensi vuoden aikana. Pelin oli aikaisemmin määrä ilmestyä jo tänä vuonna.

Reutersin mukaan Tencent aikoo uuden strategiansa mukaan vähentää ulkomaisten kumppanien sarjoihin pohjautuvien projektien määrää. Jatkossa yhtiö pyrkii kehittämään omistamiaan projekteja esimerkiksi välttääkseen oikeuksien omistajille maksettavia rojalteja.

Assassin’s Creed Jade on Ubisoftin suositun pelisarjan uusin mobiililaitteille suunniteltu julkaisu. Kiinaan sijoittuva ilmaiseksi pelattava peli paljastui maailmalle jo useampi vuosi sitten, ja peli oli pelaajien saatavilla rajoitettuna testiversiona jo viime vuonna. Assassin’s Creed Jadelle ei ole annettu virallista julkaisupäivää, mutta uusien tietojen valossa peliä joudutaan odottamaan vielä ainakin ensi vuoden puolelle.

Lähde: Reuters

Lisää luettavaa