Sega on tuomassa takaisin Super Monkey Ball -sarjaansa. Pelilehti Famitsu paljasti tiistaina kotisivuillaan Tabegoro! Super Monkey Ballin, joka on ilmestymässä Japanissa PlayStation 4:lle ja Switchille 31. päivä lokakuuta sekä jossain vaiheessa vielä myös pc:lle.
Länsijulkaisua ei ole toistaiseksi vielä vahvistettu. Steam-version saapuminen puhuu kuitenkin jo vahvasti sen puolesta.
Näillä näkymin täysin uuden pelin sijaan Tabegoro! Super Monkey Ball on eräänlainen uusioversio Wiillä aikoinaan nähdystä Super Monkey Ball: Banana Blitzista. Kyseinen osa ei ole ollut sarjan hehkutetuimpia osia muun muassa liikkeentunnistuksen ja hyppymahdollisuuden takia. Uusioversion myötä pelin kerrotaan kuitenkin saavan ainakin muutamia lisäominaisuuksia.
Super Monkey Ballin paluuta on saatu odotella tovi. Edellinen sarjan osa oli vuonna 2014 mobiililaitteille tehty Super Monkey Ball Bounce.
Päivitys kello 19:30: Sega on vahvistanut nyt myös virallisesti, että Super Monkey Ball: Banana Blitz HD ilmestyy Euroopassa PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Switchille 29. lokakuuta. Steam-versio saa odottaa vuoroaan talveen asti.
HD-versio päivittää niin pelin ulkoasun kuin pelattavuuden tuoreempia alustoja varten ja tukee netissä seurattavia pistelistoja. Samalla se saa uuden Decathlon-tilan, jossa kaikki pelin minipelit ovat pelattavissa yhtenä ryppäänä. Varsinaisia perinteisiä Monkey Ball -kenttiä pelistä löytyy sellaiset sata kappaletta.