Anthemin uusia tuulia ei kannata odotella hetkeen – uudistyöstä vastaa noin 30-henkinen pientiimi

Anthemin uudelleenrakennus viedään suunnittelupöydän ja pienen tiimin äärelle.

18.5.2020 10:05

BioWare on kertonut hieman lisää alkuvuodesta paljastamansa Anthemin uudelleenrakennuksen seuraavista vaiheista, joita johtaa BioWare Austinin vetäjä Christian Dailey.

Projekti on edennyt Daileyn mukaan inkubaatiovaiheeseen, joka on studion sisäinen nimitys prototyyppaamiselle. Tässä vaiheessa Anthemin tulevasta suunnasta vastaa tosin noin 30-henkinen tiimi, minkä vuoksi prosessissa kerrotaan kestävän pitkän aikaa.

Pieni tiimi on kuitenkin Daileyn mukaan keskeisessä asemassa kokeiluvaiheessa, sillä se antaa tekijöille ketteryyden kokeilla asioita ryhmän palatessa suunnittelupöydän ääreen. Näiden suhteen pyritään olemaan myös entistä läpinäkyvämpiä käyttäjien suuntaan, joten erilaisia vaiheita ja kokeiluja aiotaan näyttää jo keskeneräisinä, vaikka ne eivät lopulta päätyisikään lopulliseen tuotokseen.

Muutoin sen tarkemmasta aikataulusta tai suunnitelmista Anthemiin suhteen ei kuitenkaan kerrota. Dailey kuitenkin uskoo, että heidän tekemänsä muutokset ovat oikeita pelin kannalta.

Ennen Anthemin virallista uutta tulemista pelin nykyistä versiota aiotaan tukea pienempien päivitysten avulla, mutta alun perin suunniteltu kausimalli ja todennäköiset uudet tapahtumat on näillä näkymin siirretty sivuun. 

Lähde: BioWare

Lisää luettavaa