Anthemin odotettu loppupelisisältö sekä cataclysm myöhästyvät – tuore päivitys paikkaa kuitenkin isoimpia puutteita

Anthem on saanut juuri ison peliä parantavan päivityksen, mutta valitettavasti luvattua loppupelin sisältöä joudutaan odottamaan vielä.

24.4.2019 09:56

BioWare on julkaissut toimintapeli Anthemiin uuden 1.1.0-päivityksen, joka korjaa monia peliä vaivanneita ongelmia, mutta joiden myötä monet odotetuista ominaisuuksista on siirtynyt tuonnemmaksi.

Myöhästyneiden ominaisuuksien joukkoon lukeutuvat muun muassa ensimmäinen ja kooltaan valtavaksi luvattu cataclysm-tapahtuma, viikoittaiset stronghold-haasteet, killat, mastery-järjestelmä, legendary-tehtävät sekä pelaajatilastot. Näistä etenkin cataclysmiä on odotettu hartaasti, sillä sen luvataan olevan Anthemin loppupelin merkittävin sisältö, mutta tarkempia suunnitelmia sen suhteen kuullaan vasta toukokuussa.

Muutoksista kertoivat studion live-palveluvastaava Chad Robertson sekä tuottaja Ben Irving, jotka paljastivat yhtiön keskittyvän ensisijaisesti bugien, tasapainon ja pelattavuuden korjaamiseen. Näiden suhteen studio koki omien sanojensa mukaan odotettua enemmän ongelmia pelin julkaisun jälkeen.

Pelin tuore 1.1.0-päivitys korjaa kuitenkin ison liudan pelaajien esittämiä puutteita ja muutostoiveita, joista suurimpiin lukeutuvat elämää parantavat lisäykset. Hahmojen varustamiseen käytettävän Forgen voi jatkossa avata missä vain, seuraaviin tehtäviin voi hypätä suoraan käymättä Fort Tarsiksessa ja uusia tehtäviä voi napata suoraan itselleen menemättä näitä jakelevien henkilöiden luokse. Lisäksi päivitys lisää uuden The Sunken Cell -strongholdin.

Robertson ja Irving kertovat samassa yhteydessä, että eteenpäin mentäessä studio ei aio puhua uusista ominaisuuksista ennen kuin lähempänä näiden julkaisua, sillä niin moni asia voi vaikuttaa niiden julkaisuun, kuten tekijät ovat nyt saaneet havaita. Tämä ei kuitenkaan tarkoita kommunikaation päättämistä, vaan studio aikoo jatkossa esitellä pelaajien palautteeseen tarkoitetun erillisen serverin, jota hyödynnetään testaamaan tulevia suurempia muutoksia.

Anthem on saatavilla pc:lle, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle.

Lähde: Reddit

Lisää luettavaa