Blizzardin strategiapeliklassikko StarCraft saattaa olla saamassa oman teräväpiirtoremasteroitinsa. Näin on kuullut ainakin Etelä-Korean maineikas uutissivusto iNews24, jonka useiden lähteiden mukaan uusi ”StarCraft HD” olisi pelillisesti vanha tuttu reaaliaikanaksuttelukokemus, mutta päivitettynä tukemaan ainakin suurempia resoluutioita ja uusittua käyttöliittymää.
Ilmeisesti Blizzard olisi aikeissa julkistaa kohennetun StarCraftinsa syyskuussa, jolloin StarCraft II:n oma World Championship -turnaussarja on myös sopivasti päättymässä Mexico Cityssa. Lisätietoja julkaisusta olisi ilmeisesti määrä kuulua myös vielä marraskuussa osana Blizzardin omaa BlizzCon-tapahtumaa.
Kohennettu StarCraft voisi hyvinkin olla osa Blizzardin viime vuoden puolella vauhtiin päässyttä hanketta puhaltaa uutta eloa klassikkopeleihinsä. Jo aiemmin yhtiö on esimerkiksi julkaissut uusia päivityksiä WarCraft III:een ja Diablo II:een pyrkimyksenään saada ne toimimaan paremmin tämän päivän tietokoneilla.