Alkuperäinen Alien-elokuva kääntyy pelattavaksi Alien: Isolationissa

PÄIVITETTY: Traileri lisätty.

10.7.2014 13:04

Lokakuun alussa julkaistava kauhuseikkailu Alien: Isolation on saamassa kaksi kappaletta bonus-tehtäviä ennakkotilausetujen muodossa. Ylimääräiset tehtävät pyrkivät erityisesti tempaamaan mukaansa nostalgialla, sillä ne perustuvat tapahtumiltaan ensimmäisen Alien-elokuvan kohtauksiin.

Segan lupausten mukaan kaikkien Alien: Isolationin ennakkotilaajien pitäisi päästä käsiksi ylimääräisistä tehtävistä toiseen, joka tullaan tuntemaan nimellä Crew Expendable. Siinä pelaajat yrittävät pysytellä Nostromo-avaruusaluksella hengissä yrittäessään samalla päästä eroon sitä riivaavasta xenomorph-alienista joko alkuperäisestä elokuvasta tuttua Ellen Ripleyta, Parkeria tai Dallasia ohjaillen.

Mikäli Alien: Isolatonin kuitenkin ennakkotilaa tietyiltä ennaltamäärätyiltä jälleenmyyjiltä, saa Crew Expendablen mukana myös Last Survivor -tehtävän. Kyseisessä tehtävässä pelaajat ottavat haltuunsa Ripleyn tarkoituksenaan saada Nostromo tuhoamaan itsensä.

Sega ei ole kertonut, mitkä jälleenmyyjät esimerkiksi Pohjoismaissa tarjoilevat tehtävistä molempia.

Erikoisuutena bonus-tehtävissä on, että Sega ja Alien: Isolation -kehittäjä Creative Assembly ovat saaneet niitä varten kasaan vanhan tutun Alien-leffan päänäyttelijäkaartin Ian Holmia lukuunottamatta. Näin ollen tehtävissä olevien hahmojen ei pitäisi siis vain näyttää tutuilta, vaan myös kuulostaa kutakuinkin oikeilta henkilöiltä.

Saapuessaan kauppoihin Alien: Isolation on pelattavissa niin Xbox Onella, PlayStation 4:llä, Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla kuin pc:lläkin. Pääpeli itse sijoittuu alkuperäisen Alien-elokuvan jälkeiseen aikaan seuraten Ellen Ripleyn tyttären, Amanda Ripleyn, kohellusta xenomorph-uhan alla.

Päivitys 10.7. kello 16.00: Sega on julkaissut trailerin ennakkotilaussisällöstä. Ohessa siis sekin.

Lähde: Sega

Lisää luettavaa