Alaskan hyytäviin maisemiin sijoittuva sympaattinen Never Alone saa jatkoa

Switch-versio tekee sekin tuloaan vielä tämän kuun aikana.

13.2.2022 11:33

Alaskan maisemiin sijoittuva Never Alone saa Switch-version ja jatko-osan.

Switch-omistajia hemmotellaan Arctic Collection -paketilla, joka sisältää taannoin julkaistun Foxtales-lisäsisällön. Peli julkaistaan vain eShopissa helmikuun 24. päivä, sillä fyysistä kappaletta ei ole toistaiseksi luvassa.

Switch-version ohella julkaisija E-Line Media tiedotti myös jatko-osan olevan tekeillä, joskin teos on vasta esituotannossa eli erittäin varhaisessa kehitysvaiheessa. Julkistuksen yhteydessä paljastettiin käytännössä vain yhteistyö alaskalaisen järjestön Cook Inlet Tribal Councilin kanssa, joka puolestaan toimii yhdessä paikallisten alkuperäisväestöjen kanssa. Julkaisijan mukaan pyrkimyksenä onkin rakentaa edeltäjän tapaan teos, joka ”jakaa ja juhlii alaskalaista kulttuuria ja tarinankerrontaa kansainvälisen yleisön kanssa.”

Myöskin Alaskasta lähtöisin olevan Upper One Gamesin kehutun pulmatasoloikan ensiesiintyminen nähtiin vuonna 2014, jonka jälkeen peli on nähty käytännössä kaikilla nykyisillä ja vähän vanhemmillakin alustoilla. Inuiittityttö Nunasta ja hänen uskollisesta kettuystävästään kertova teos on voittanut myös useamman palkinnon, kuten vuoden parhaan debyytin BAFTA-pystin vuonna 2015.

Lähde: CITCI, Eurogamer, Never Alone (kotisivu)

Lisää luettavaa