Alan Wake Remastered on todellisuutta – koe suomalaiseepos ehostettuna pc:llä, Xboxeilla ja ensimmäistä kertaa myös PlayStationeilla

Julkaisusta vastaa Epic Games.

10.9.2021 00:00

Vuoden 2010 suomalainen peliklassikko Alan Wake tuodaan takaisin ehostetussa kuosissa.

Espoossa vaikuttava Remedy Entertainment on paljastanut Alan Wake Remasteredin, joka on määrä julkaista nyt loppuvuoden aikana. Työn alla se on PlayStation 5:lle, Xbox Seriesille, PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle, joista jälkimmäiselle sitä kaupitellaan Epic Games Storen kautta.

Remasteroitu versio koostaa yhteen sisällön osalta sekä Alan Wake -pääpelin että lisäsisältölaajennukset The Signalin ja The Writerin. Kaikki tämä on tietysti tuettu 4K-tarkkuudella, hahmomalleja on viilattu ja mukaan on saatu myös kommenttiraita pelin luovalta johtajalta Sami Järveltä.

Alan Wake Remasteredin julkaisusta vastaa Epic Games, jonka kanssa Remedyn on aiemmin tiedetty työstävän sekä yhtä pienempää että yhtä suuremman mittaluokan hanketta. Huhut ovat antaneet ymmärtää, että suurempi hanke saattaisi hyvinkin olla Alan Wake 2, mutta mitään virallista vahvistusta asialle ei ole vielä saatu.

Lähde: Remedy Entertainment, The Sudden Stop

Lisää luettavaa