Activision Blizzardin osakkeenomistajat vaativat toimitusjohtaja Bobby Kotickin eroa

Myös kahden muun johtajan lähtöä vaaditaan.

24.3.2022 13:42

Joukko Activision Blizzardin osakkeenomistajia on vaatinut toimitusjohtaja Bobby Kotickin eroa.

Osakkeenomistajien Activision Blizzardin hallitukselle lähettämä vaatimuskirje seuraa The Wall Street Journal -sanomalehden raporttia, jonka mukaan Kotick oli tietoinen yhtiön sisäisestä seksuaalisesta häirinnästä ja muista väärinkäytöksistä. Myös työntekijät järjestivät myöhään eilen illalla ulosmarssin Blizzardin kampuksella Irvinessa saman paljastuksen seurauksena.

Ison määrän osakkeita hallussaan pitävät tahot vaativat Kotickin eroa todeten johtajan epäonnistuneen tehtävässään.

– Vastoin aiempia yhtiön lausuntoja, toimitusjohtaja Bobby Kotick oli tietoinen monista seksuaalisen häirinnän, seksuaalisen väkivallan ja sukupuoleen perustuvan syrjinnän tapauksista Activision Blizzardilla. Hän ei kuitenkaan onnistunut varmistamaan, että vastuussa olevat avainhenkilöt ja johtajat irtisanottiin, tai tunnustamaan ja puuttumaan yhtiön vihamielisen työpaikkakulttuurin systemaattiseen luonteeseen, osakkeenomistajat kirjoittavat Strategic Organizing Center -ammattijärjestön johdolla.

Kotickin eron lisäksi vaaditaan hallituksen kahden pitkäaikaisimman johtajan eläköitymistä vuoden loppuun mennessä. Kyseiset henkilöt ovat Activision Blizzardin hallituksen puheenjohtaja Brian Kelly sekä vuodesta 1997 yhtiössä työskennellyt Robert Morgado.

Lähde: The Washington Post

Lisää luettavaa