Äärimmäisen aikaista pelikuvaa julki Friday the 13th -kauhumoninpelistä

Friday the 13th: The Gamen prototyyppipelikuva antaa vihjeitä valmiin projektin potentiaalista.

16.11.2015 10:51

Joukkorahoitustavoitteensa vastikään saavuttaneesta Friday the 13th: The Gamesta on saatu aikaista pelikuvaa.

Pelin alfaversiotakin edeltävän prototyypin puitteissa kuvattu video ei juurikaan hurmaa graafisella annillaan, mutta se antaa mielenkiintoisen kuvan valmiin moninpeliprojektin potentiaalista. Videolla hullu murhamies Jason jahtaa henkensä edestä pinkovaa leiriläistä pitkin metsiä, ja vaikka peli on äärimmäisen keskeneräinen, kontrasti kompastelevan teinitytön ja määrätietoisin askelin etenevän tappajan välillä on silti selkäpiitä karmiva.

Pätkä tarjoilee myös hieman maistiaisia peliin kaavailluista mekaniikoista. Pinteeseen joutuva pakenija voi varoittaa muita leiriläisiä Jasonin olinpaikasta hätäraketilla, mutta uhraa vaihdossa omat piiloutumismahdollisuutensa. Videolla mainitaan myös jonkinlainen pakoauto, jonka kuntoon laittamiseksi pelaajien täytyy etsiä varaosia leirintäkeskuksesta jäämättä kiinni.

Peliä kehittävä Gun Media muistuttaa videon esittelytekstissä, ettei materiaali edusta valmista tuotetta miltään osin. Kaikki videolla nähtävä ja kuultava hahmomalleja, animaatioita ja musiikkia myöten on väliaikaista konseptimateriaalia, joilla peliä testaillaan tällä hetkellä.

Videon voi katsastaa kokonaisuudessaan alta. Lisää pelistä voi lukea täältä.

Lähde: VG247

Lisää luettavaa