Nintendo ilmoitti tänään tehneensä virallisesti tappiota viime tilikaudellaan. Leuka ei ole kuitenkaan pamahtanut Kiotossa rintaan, sillä edessäpäin siintävät merkit näyttävät varsin lupaavilta.
Toivoa ympärilleen luo erityisesti yhtiön 3DS-käsikonsoli, jota Nintendo on joutunut rajusta hintaleikkauksesta johtuen myymään pitkään tappiolla. Syyskuun aikoihin yhtiö odottaa kääntävänsä tilanteen kuitenkin päälaelleen ja saavansa 3DS:n kustannukset samaan linjaan sen myyntihinnan kanssa.
Kaiken kaikkiaan 3DS:ää on myyty maailmanlaajuisesti maaliskuun loppuun mennessä 17,13 miljoonaa kappaletta. Viimeisen kolmen kuukauden aikana käsikonsoli on tehnyt kauppansa siis noin kaksi miljoonaa kertaa.
Laitteen myydyimmät pelit ovat edelleen Super Mario 3D Land sekä Mario Kart 7, joita molempia on viety kaupoista yli viisi miljoonaa kappaletta. Luottoa Nintendo valaa seuraavaksi erityisesti sekä New Super Mario Bros. 2:een, uuteen Brain Trainingiin sekä tuoreeseen Animal Crossingiin.
Lähde: Nintendo(1), (2)