PlayStation Vitan hidas alku Japanissa ei ole saanut Sonya menettämään toivoaan uusimman käsikonsolinsa suhteen. Sony Computer Entertainment Europen johtaja Jim Ryan näkeekin tunnelin päässä paljolti valoa, mistä osin on vastuussa jopa ennätyksellisiin myynteihin yltänyt Nintendon 3DS.
-Eräs rohkaisevimpia asioita 3DS:n joulumenestyksessä oli, miten se sai hämilleen ne epäilijät, jotka väittivät käsikonsolien menettäneen paikkansa markkinoilla, Ryan totesi MCV:n haastatelussa.
Myös 3DS kärsi aivan elinkaarensa alkutaipaleella hitaasta myynnistä. Alustan kysyntä on kuitenkin kasvanut hinnanpudotuksen sekä uusien pelien myötä.
Kaikki Ryanin näkemykset PS Vitan tulevaisuudesta eivät kuitenkaan saa pohjaansa vain 3DS:n viime aikaisesta menestyksestä. Sony-pomo kokeekin myös länsimaisten markkinoiden erottuvan japanilaisista vastaavista aina vain vahvemmin, miksi Vitan menestystä lännessä ei hänen mielestään voida suoraan lähteä arvioimaan Japanin myyntien pohjalta.
PlayStation Vita julkaistaan Euroopassa 22. helmikuuta.