Nintendo todettiin syylliseksi patenttirikkomukseen. Kahden vuoden oikeudenkäynnin jälkeen kiotolaisyritys tuomittiin patenttirikkomuksesta Seijiro Tomitan 3D-teknologian käytöstä 3DS-käsikonsolissaan. Yhdysvaltain oikeus tuomitsi yhtiön maksamaan hänelle yli 30 miljoonaa dollaria vahingonkorvauksia.

Alunperin miehen Tomita Technologies -yhtiö haastoi Nintendon oikeuteen vuonna 2011 vaatien noin 10 dollarin korvausta jokaisesta myydystä 3DS-laitteesta, eli yhteensä lähes 300 miljoonaa dollaria. Nintendon mukaan Tomita Technologies ei ollut ainoa 3D-teknologiaa konsoliin tarjoava yhtiö vuonna 2003, minkä perusteella he alunperinkin kiistivät syytteen.

Nintendon edustajat eivät toistaiseksi ole ilmoittaneet, aikooko yhtiö valittaa oikeuden päätöksestä.

Lähde: Reuters